Juoksevat papit: "Kun on hyvä kunto, monella muullakin osa-alueella menee paremmin"

Kuntourheilu on tärkeä arkipäiväinen asia monelle papille, mutta silti tamperelainen pastori Jari Pulkkinen vähän hauskutti kollegoitaan pappispäivillä Jyväskylässä tiistaina.

– Nyt saa luvan kanssa lenkkeillä, kenenkään ei tarvitse salaa lähteä, Pulkkinen ohjeisti niitä pariakymmentä pappia, jotka mielivät lenkille kesken Paviljongissa järjestetyn seminaaripäivän.

Meneillään oli Suomen kirkon pappisliiton jokavuotinen valtakunnallinen tapahtuma Papiston päivät. Pappeja oli paikalla lähes 400. Tällä kertaa tarjolla oli myös lenkki Jyväsjärven ympäri: joko kahdeksan kilometriä kevytvauhtisesti juosten tai kuusi kilometriä kävellen.

Huippu-urheilun lopetettuaan Pulkkinen siirtyi työelämän myös neljän pappismiehen juoksuporukkaan, joka on nimeltään Hurskas kilvoitus. Videolla Pulkkinen avaa muun muassa sitä, mistä nimi on peräisin.

Lue lisää keskiviikon Keskisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Keski-Suomi

Tässä on Pihtiputaan sunnuntaisen palon sankari: Kiinteistönhoitaja Juhani Logren, 53, syöksyi palavaan rivitaloon ja pelasti todennäköisesti ihmishengen – päätyi itsekin sairaalahoitoon

Jyväskylän uusi kiinteistöjohtaja varoittaa muiden taloinvestointien lykkäyksistä, jos Hippoksen suurhanke kaatuu

Toinen jakso käänsi kaiken – Valtteri Lohi sinetöi voittomaalillaan FC Vaajakosken upean nousun paikallispelissä JJK:ta vastaan

Kirittärien taito ja rutiini riittävät runkosarjavoittoihin – Seuraavat kaksi peliä kertovat enemmän joukkueen voittamisen tasosta

Henkilöauto törmäsi pysäköidyn pakettiauton perään Jyväskylässä

Klassikkoteosta ei jaeta enää koteihin – ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopiston huippusuosituille syksyn kursseille alkaa pian, katso ohjeet

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Äänestyksen hävinnyt ehdokas jätti valituksen – Keltinmäen aluekappalaisen valintaa käsittelee seuraavaksi hallinto-oikeus

Koulut alkavat Keski-Suomessa pääosin ensi viikon keskiviikkona – yhdessä kunnassa jo maanantaina

Pekka Katajan epäillyn murhayrityksen tutkinnanjohtaja vaihtui – ruoriin hyppää kuohuttavasta katoamistapauksesta tuttu mies

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.