Taksit saivat pinkit koristukset kylkiinsä – Tältä ne näyttävät

Jyväskylän Aluetaksi Oy muuttaa markkinointinimensä JYTAKSI ja samalla autot saavat punaiset tarrat kylkiinsä. Pinkin, tarkemmin sanottuna magentan väriset teippaukset tulevat autojen etuoviin, takakontteihin- tai puskureihin sekä konepelteihin. Keskiviikkoaamuun mennessä noin 40 taksia oli saanut uudet koristeet kylkiinsä.

– Tarkoitus on, että autot huomataan liikenteestä nyt paremmin, kertoo JYTAKSIn puheenjohtaja Esa Niemi.

Aluetaksin yritysilmeen uudistaminen aloitettiin 1,5 vuotta sitten. Uudistus on tehty taksiautoilijoista koottua brändityöryhmää kuunnellen sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja opettajien avulla. He keräsivät palautetta Jyväskylän Aluetaksin vanhasta logosta, jota pidettiin asiakkaiden mielestä "aika huonona".

– Olemme osa joukkoliikennettä ja haluamme erottua muista autoista. Nyt tarjoamme palveluita uudella, tulevaisuuden ilmeellä, Niemi perustelee uutta logoa.

Uusi nimi ei vaikuta Jyväskylän Aluetaksin palveluihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.