Keski-Suomen työttömyys alitti jälleen 10 prosenttia

Keski-Suomen työttömyysaste alitti toukokuussa 10 prosenttia - toisen kerran sitten kesäkuun 1991. Työnvälitystilaston mukaan maakunnassa oli toukokuun lopussa 12 428 työtöntä työnhakijaa eli 9,5 prosenttia työvoimasta. Vuosi sitten toukokuussa Keski-Suomen työttömyysaste oli 9,8 prosenttia.

Tiistaina julkaistuista luvuista ei voida vielä päätellä, että työttömyys olisi painunut Keski-Suomessa pysyvästi 10 prosentin haamurajan alapuolelle, sillä kausiluontoisesti työttömyys on alimmillaan aina toukokuussa.

Huhtikuun lopusta työttömien määrä laski Keski-Suomessa 721:llä. Koko maassa oli toukokuun lopussa 184 040 työtöntä työnhakijaa, mikä on 8 301 huhtikuuta ja 17 989 viime vuoden toukokuuta vähemmän.

Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 6,7 prosenttia. Keski-Suomea korkeampi työttömyysaste oli toukokuussa Lapin (11,9 %) seka Pohjois-Karjalan (11,3 %) ja Kainuun (11,3 %) TE-keskusten alueilla. Alin työttömyysaste, 4,5 prosenttia, oli Pohjanmaalla ja seuraavaksi alin Uudellamaalla (4,6 %).

Maan kymmenen suurimman kaupungin joukossa Jyväskylä piti yhä perää 10,9 prosentin työttömyydellään. Uuden Jyväskylän eli Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden toukokuun lopun yhteiseksi työttömyysasteeksi tuli 10,2 prosenttia, joka on hieman parempi kuin Lahden (10,5 %) tai Oulun (10,4 %) työttömyysaste.

Keski-Suomen kunnista kärjessä jatkoi Kivijärvi 6,2 prosentin työttömyysasteellaan. Lisäksi 15 muuta maakunnan kuntaa kirjasi alle 10 prosentin työttömyyden. Jämsänkoski oli toukokuussa 13,5 prosentin työttömyysasteellaan Keski-Suomen pahin työttömyyskunta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Keski-Suomi

Jyväskyläläinen Milla seitsemän viikon jälkeen ulos Big Brother -talosta – kyynelehti studiohaastattelussa rakastaan

LiigaPlokin poikkeuksellinen voittoputki jatkuu: "Tällainen ei ole normaalia"

Happeen tähtihyökkääjän loukkaantumisesta ikäviä uutisia – Peter Kotilainen toistaiseksi sivuun

Koneyrittäjien hallituksessa jatkaa kaksi nimeä Keski-Suomesta

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen torjuu ajatuksen kotihoidontuen poistosta yli 3-vuotiailta sisaruksilta

Kun Maryam Mousapour muutti lastensa kanssa Iranista Jyväskylään, Pupuhuhdassa odotti liki tyhjä asunto – Nyt elämä Suomessa on hyvä

Rattijuoppo peruutti autonsa ojaan Äänekoskella – kovat promillet toivat ehdottoman vankeustuomion, vaikka kyse oli ensikertalaisesta

JyPK päätti kautensa tappioon ja kuudenteen sijaan – "Tosi hyvä suoritus joukkueelta vaikeuksien jälkeen"

Jyväskylän torin muutto Asema-aukiolle on viivästynyt: Kysyimme myyjiltä ja asiakkailta sunnuntaina, miten torilla menee nyt – Näin he vastasivat

Vessariitaa rauhoitelleen miehen ravintolailta päättyi ambulanssiin Jämsässä – vamman aiheuttaneen maksettavaksi yli 21 000 euron korvaukset

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.