Keskimaan liikevaihto pieneni

Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto pieneni hieman tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta matkailu- ja ravitsemiskauppa ylsi plussalle. Kodin Terran ja Sokoksen käyttötavarakauppa kasvoi.

Liikevaihtoa kertyi tammi-maaliskuussa 132,4 miljoonaa euroa, mikä oli 1,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Liiketulos oli 1,1 miljoonaa euroa voitollinen. Tammi–maaliskuun kokonaistulos oli 0,9 miljoonaa euroa – noin 0,2 miljoonaa euroa edellisvuotista suurempi. Edellisvuoden tavoin tulosparannus perustui kustannuksissa, muun muassa sähkön ja lämmön kulutuksessa sekä henkilöstökuluissa, saavutettuihin säästöihin.

Pääosa Keskimaan vuosituloksesta kertyy kesäkaudella ja joulukaupasta. Koko vuoden tuloksen ennakoidaan nousevan 12 miljoonan euron tasolle.

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto laski 1,3 miljoonaa euroa. Toimialan liikevaihto oli 93,7 miljoonaa euroa. Päivittäistavaramyynti laski ja käyttötavarakauppa kasvoi hieman.

Talouden yleinen kehitys on vaikuttanut kysyntään ja muuttanut myös päivittäistavarakaupan myynnin rakennetta: asiakkaat valitsevat aiempaa edullisempia vaihtoehtoja.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto laski noin 1,6 miljoonaa euroa, 28,2 miljoonaan euroon.

Majoitusmyynti kehittyi edelleen suotuisasti. Parhaiten kehittyi Solo Sokos Hotel Paviljongin myynti. Ravintolakauppa kasvoi hieman; vuosi sitten avatun ravintola Revolutionin myynnin kehitys on ollut erityisen hyvä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Keski-Suomi

Jyväskylästä maailmalle ponnistaneella Kaj Björkillä on ollut koti 12 maassa – "Aina on ikävä sinne, missä ei ole"

THL: Jyväskylässä on todettu yksi uusi koronatartunta, tartunnan saaneen lähipiiri on tavoitettu – koko maassa uusia tartuntoja ilmoitettiin edellispäivää vähemmän

Jyväskylän keskustassa sijainnut käsityökauppa kaatui konkurssiin – ovet on jo laitettu kiinni

Jämsäläinen yhdistetyn urheilija Julia Äikiä, 14, on lahjakas hyppääjä, joka rakastaa hypätä mäkeä, mutta ei välitä katsoa sitä televisiosta – "Luonne on mäkihyppyyn soveltuva"

Näin paljon marjat maksoivat Jyväskylän torilla – hikoilevat mustikat irtoavat halvemmalla

Jyväskylässä nyhdetään mustikoista enemmän kuin Kuopiossa ja Joensuussa – hintahaitari ihmetyttää

Rock in the City -festivaali saapuu ensi viikolla Jyväskylään – "Luotamme siihen, että festivaalikansalla on järki päässä"

Senioritalo Ilonan asukkaat pääsivät käymään kotonaan ensimmäistä kertaa sitten palon – vesivahingot ovat tärvelleet monen omaisuutta

Kalevi Valo, 74, näki mökkiterassiltaan, kun myrskyävä Puula kaatoi veneen ja kaksi miestä putosi aaltoihin – pelastusoperaatiossa oli onneakin matkassa

Järkälemäinen monumentti katosi Vaajakosken keskustasta, ja taiteilija Juhani Saksakin oli kuin puulla päähän lyöty – selvitimme, mitä tunnetulle graniittiveistokselle oikein tapahtui

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.