Kirjapörssi avaa Hirvaskankaalla

Kustantajien tarjous- ja jäännöseräkirjoihin erikoistunut Kirjapörssi avaa tiistaina myymälän Hirvaskankaan ABC:llä Äänekoskella.

Kirjapörssillä on Hirvaskankaan avauksen jälkeen 19 myymälää, joista 15 palvelee ABC-liikennemyymälöiden yhteydessä. Hirvaskangas on ollut yrityksen tähtäimessä jo pitkään. Ketjulla ei ole Keski-Suomessa muita myymälöitä.

Joka päivä avoinna oleva myymälä työllistää neljä työntekijää.

Hirvaskankaan ABC:lle on avattu myös Matkahuollon pakettipalvelupiste.

Hirvaskankaan pakettipalvelulla on historiallisiakin yhtymäkohtia. Hirvaskankaan-Koiviston kylällä kulki jo kaksisataa vuotta sitten valtakunnallisesti merkittävä postitie. Kylällä sijaitsi sisämaan ainoa postikonttori sekä postimestarin virkatalo. Posti kulki vaunu- ja ratsupostina.

– Matkahuoltoyhteistyön myötä pakettipalvelut palaavat perinteisen postireitin varteen, Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Keski-Suomi

Putkaan joutuminen ei miellyttänyt – saarijärveläismies uhkasi poliisia ja hänen lapsiaan

Kiinnostaisiko virtuaalinen vesijumppa? – Jyväskylän AaltoAlvarissa jumpataan ensi vuonna ehkä näyttöruudulta

Yksi laulu muutti Petri Laaksosen elämän – "Olen saanut esittää sitä kaikille tänä aikana virassa olleille presidenteille"

UPM lomautti 160 työntekijää Säynätsalon vaneritehtaalta – "Vielä en voi sanoa, joudutaanko muihin toimenpiteisiin myöhemmin"

Keuruulaismiehelle ehdollista vankeutta lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä

Kyyjärven Kyky jaksaa hämmästyttää – Neljältä alkava aamuvuoro Betsetin betonitehtaalla käy lentopalloilijoille hyvästä harjoituksesta

Keskisuomalainen kysyi Jyväskylässä, miten muutos on vaikuttanut pankkiasiointiisi – näin kaupungilla vastattiin

Riitaisaan Konneveden seurakuntaan ylimääräinen tarkastus

Jyväskyläläinen kustantamo julkaisee Eppu Normaalista valokuvateoksen tekstimaustein – "20 vuotta sitten herrat eivät edes halunneet olla kuvattavina"

Vaajakoskella eletään arkea työmaiden keskellä: ruuhkia, myöhästyneitä koulukyytejä, vaihtuvia kiertoteitä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.