Kuka on tämä mies? – jo toinen koulu saa häneltä nimensä

Keskiviikkona kerrottiin, että Viitaniemen kampukselle sijoittuvan jättilukion nimeksi esitetään Schildtin lukiota. Ja kappas, näyttää siis siltä, että tämän merkkimiehen, Wolmar Schildtin, mukaan ollaan nimeämässä Jyväskylässä jo toista koulua.

Herra Schildt on nimittäin koko nimeltään Wolmar S. Schildt-Kilpinen, ja hänen mukaansa on nimetty Jyväskylän Honkaharjussa sijaitseva Kilpisen koulu.

Piirilääkäri Schildt oli fennomaani, joka toimitti myös sanomalehteä – ja käytti siinä itsestään säännöllisesti sukunimeä Kilpinen. Hän vaikutti kaupungissa 1800-luvulla (1810–1893).

Schildtin aloitteesta aloitti ensimmäinen yläalkeiskoulu Jyväskylässä vuonna 1858. Jo 1800-luvun puolivälissä hän toivoi suomenkielisen yliopiston perustamista Jyväskylään. Yliopisto perustettiin lopulta vuonna 1966.

Schildt oli myös ensimmäinen, joka ehdotti Keski-Suomen läänin perustamista.

Ja kaiken tämän lisäksi piirilääkäri oli myös merkittävä sanaseppo. Hänen keksimiään sanoja on vieläkin käytössä yli sata. Niitä ovat esimerkiksi tiede, taide, jalkine, kirje, sairaala, vankila, ympyrä, neliö, uskonto ja puoliso.

Joten eiköhän hän ainakin pari koulua ansaitse, ihan kevyesti.

Kisa on ohi: Tässä esitys uuden jättilukion nimeksi