Marjayrityksen johtaja kommentoi rikosilmoitusta – huvittuneena

Marjayritys Ber-Ex:n toimitusjohtaja Kari Jansa ihmettelee thaimaalaisten marjanpoimijoiden esittämiä syytöksiä, joita ei aiempina vuosina ole ollut.

– Ahkerimmat keräsivät esimerkiksi Saarijärvellä päivässä sata kiloa puolukkaa ja tienasivat euron kilolta. Saman aikaan toiset thaipoimijat kieltäytyivät kokonaan työstä, kun ei ole kuulemma marjoja. Ihan puppupuhetta, Jansa puuskahtaa.

Viitisenkymmentä thaimaalaista marjanpoimijaa on tehnyt Saarijärvellä rikosilmoituksen ihmiskaupasta.

Jansa kommentoi rikosilmoitusta huvittuneena.

– Sopiihan sitä tehdä ilmoituksia, mutta että ihan ihmiskauppiaaksi epäillään, Jansa toteaa.

Hänen mukaansa koko kähinän takana ovat tietyt thaimaalaisaktivistit, jotka ajavat Suomeen Ruotsin kaltaista kuukausipalkkaa ulkomaalaisille marjanpoimijoille.

– Osalla thaipoimijoista on nyt uho päällä. Takuupalkkavaatimukseksi on reväisty 5 000 euroa, ja jos eivät yritykset sitä maksa, rahat halutaan Suomen valtiolta, Jansa sanoo.

Lue aiheesta lisää torstain painetusta Keskisuomalaisesta.

Puuliitto ottaisi thaimaalaiset marjanpoimijat

Thaimaalaiset poimijat tekivät rikosilmoituksen ihmiskaupasta

Avustaja: Thaimaalaisten poimijoiden lentolippuja aikaistettu

Avustaja: Marjafirma antoi virhetietoja thaipoimijoille