Metsähallitus vahvisti – hakkuut keskeytetty kiistellyllä alueella

Metsähallitus keskeytti lauantaina hakkuut Keuruun lakkautetun varuskunta-alueen kiistellyllä alueella.

Metsähallituksen aluejohtaja Markku Vainio vahvisti Keskisuomalaiselle, että hakkuut Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluvarausalueella on keskeytetty. Hakkuut jatkuvat kuitenkin suojeluvarausalueen ulkopuolella.

Luonnonsuojelujärjestöt kartoittavat myöhemmin yhdessä Metsähallituksen kanssa alueen luonnonsuojelulliset arvot.

Luonnonsuojelijat pysäyttivät lauantaina Metsähallituksen hakkuutyömaan Keuruulla. Liiton mukaan Metsähallitus avohakkaa vetoomuksista huolimatta Keuruun entisellä varuskunta-alueella harvinaisen vanhoja metsiä, joissa on jopa 150-220-vuotiasta puustoa.

Keuruun lakkautetun varuskunnan alueella liikkuminen vapautui viime vuodenvaihteessa ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun. Suomen luonnonsuojeluliiton kartoittajat tutkivat alueen luontoarvoja ja totesivat alueen olevan yksi Etelä-Suomen laajimmista ja laadukkaimmista luonnonsuojelullisesti arvokkaista suojelemattomista metsistä valtionmailla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mielenosoitus pysäytti metsähakkuut Keuruulla

Uusimmat

Keski-Suomi

Liikuntaa käsittelevä teos vuodelta 1990 sen paljastaa: Urheilukeskusteluun ei ole keksitty mitään uutta 30 vuoteen

Mopoilijat turmelivat Yrittisuon pesäpallokentän pinnan Jyväskylässä – "Harmittaa etenkin junioreiden puolesta"

IS: Miljoonasateen Heikki Salo kärähti ratista Jyväskylässä – "Hävettää niin pirusti"

Moni autoilija joutui taannehtivan pysäköinninvalvonnan kohteeksi Jyväskylän Lutakossa – nyt kaupunki aikoo perua parkkisakot

Kuuntele jyväskyläläinen luontosuhdetta käsittelevä ääniteos ja osallistu yliopiston tutkimukseen

Hawkit jyrisevät Jyväskylän taivaalla keskiviikkona – juhlaylilento illalla kello 19

Rockbändi Oliver palaa keikoille, julkaisee singlen ja valmistelee ep-levyä

Tämä nainen on suunnitellut lähes jokaisen voimisteluasun, joissa suomalaiset kilpailevat – Heli Takko löysi ammattinsa vasta, kun oma kilpaura loppui kuin seinään

VR:n lipunmyyntipiste Jyväskylän Matkakeskuksella sulkeutuu ja konduktöörit eivät myy matkalippuja junasta – fyysisiä junalippuja on yhä vaikeampi saada

Taiteilija Maria Pihl ei laske työhön käyttämäänsä aikaa – "Ei ole väliä, meneekö 27 vai 270 tuntia"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.