Miltä näyttää kaksoistähti ja tähtisumu - Täällä pääset kurkkaamaan

Jyväskylässä käännetään katseet ja ajatukset kohti tähtiä.

Tähtiharrastusyhdistys Jyväskylän Sirius järjestää maaliskuun loppuun saakka tähtinäytäntöjä tähtitorneillaan. Rihlanperän tähtitornissa kaukoputkeen pääsee kurkkaamaan sunnuntaisin kello 19-20. Nyrölässä tähtinäytäntö järjestetään torstaisin kello 19-20. Hankasalmen observatorion tähtinäytäntö on perjantaisin kello 19-20.

Näytännöillä on säävaraus ja ne järjestetään sään ollessa selkeä näytännön alkaessa.

Kaukoputkella näytettävät kohteet vaihtuvat aina sen mukaan mitkä ovat parhaiten näkyvissä. Kuu ja planeetat ovat varmasti listalla niiden näkyessä, muita kohteita ovat muun muassa kaksoistähdet ja kirkkaimmat tähtisumut.

Tähtiharrastusillat pureutuvat populaarikulttuurin

Jyväskylän Sirius aloittaa torstaina tähtiharrastusiltansa, joissa teemana on tänä vuonna Tähtitiede populaarikulttuurissa. Ensimmäisessä luennossa yhdistyksen puheenjohtaja Marko Back käsittelee tähtitiedeaiheisia tietokonepelejä. Muissa kevään tähtiharrastusilloissa tutustutaan elokuviin, musiikkiin sekä kirjallisuuteen.

Tähtiharrastusilta järjestetään torstaina Schildtin (ent. Cygnaeus) lukion auditoriossa klo 18.30 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.