Ministeriö pyörsi päätöksensä –  Junien henkilöliikenne jatkuu Keuruulla vielä

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyörtänyt päätöksen VR:n liikenteen lakkaamisesta useilla rataosuuksilla. Liikenne jatkuu junaliikenteen kilpailun avaamiseen saakka.

Ministeriö velvoittaa nyt VR:n jatkavan liikennettä niillä rataosuuksilla, joiden liikenteen on aiemmin ilmoitettu päättyvän ostoliikenteenä maaliskuun lopussa.

Päätös koskee myös Keuruuta, joka oli yksi niistä asemista, joiden henkilöliikenteen lakkauttamisesta ilmoitettiin viime syksynä.

Tarjonta on kuitenkin velvoiteliikenteessä paikoin suppeampaa kuin liikenne on ollut valtion ostamana liikenteenä.

Liikenne jatkuu rataosuuksilla Tampere–Vilppula–Keuruu, Joensuu–Nurmes, Varkaus–Joensuu ja Jyväskylä–Haapamäki–Seinäjoki. Lisäksi Helsingin Seudun Liikenne on saanut liikenneministeriöltä valtuutuksen hankkia junaliikennettä arkipäivien ruuhkatunneiksi Helsingin ja Siuntion välille. Myös linja-autoyrittäjät ovat jättäneet reittiliikennelupahakemuksia eräille yhteysväleille.

– Olemme koko ajan työskennelleet sellaisen ratkaisun eteen, joka mahdollistaa sen, ettei junaliikenne millään yhteysvälillä lakkaa. On hyvä, että junavuorojen lisäksi tiedossa on myös uutta bussiliikennettä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

Päätökset ovat voimassa 27. maaliskuuta lähtien 10. joulukuuta saakka. Liikenneministeriön tavoitteena on, että edellytykset kilpailun avaamiselle olisivat olemassa jo tänä keväänä. Uusia toimijoita voidaan odottaa henkilöjunaliikenteeseen ensi vuonna.

VR harjoittaa velvoiteliikennettä yksinoikeutensa vastineeksi. Ostoliikenteen supistuminen 12 miljoonalla eurolla johtuu valtiontalouden säästöistä.

Junaliikenteen palauttamiselle kehuja ja kritiikkiä