Newroz-juhla tuo kevään mukanaan

Kevätpäiväntasauksen aikaan vietettävää kurdien uuden vuoden juhlaa, Newrozia, juhlittiin perjantaina myös Jyväskylässä.

Jyväskylän Seppälän Kotiruoka-kahvilaan saapui perjantaina reilu sata kurdia tanssimaan kansantanssejaan ja kuuntelemaan kurdimusiikkia. Monet juhlavieraista olivat pukeutuneet merkkipäivän kunniaksi kurdien kansallispukuihin.

Newrozia juhlitaan aina maalikuun 21. päivänä ja juhla symbolisoi kurdeille vapauden, rauhan ja sovinnon juhlaa. Kurdien Newroziin liittyy kevään tulo ja pyrkimys itsenäiseen valtioon.

- Newroz ylläpitää kulttuuriamme ja kurdi-identiteettiämme. Se luo yhteisyyden tunteen välillemme ja ennen kaikkea se antaa meille kurdeille toivoa omasta itsenäisestä valtiosta, Jyväskylän kurdien yhteistoiminnan yhdistyksen puheenjohtaja Ali Moradi sanoi.

- Perinnejuhlien järjestäminen merkitsee meille ulkomailla asuville kurdeille sitä, että saamme välitettyä kulttuuriamme myös nuoremmille sukupolvillemme, hän lisäsi.

Kurdikalenterissa eletään vuotta 2708

Normaalisti juhlan aikana sytytetään kokko, jonka tarkoitus on puhdistaa ihmisistä kaiken pahan ja tuoda onnea uudelle vuodelle.

- Kokkoa emme ole viime vuosina polttaneet, koska se vaatisi erityisiä käytännön järjestelyjä. Kurdistanissa se on kuitenkin vahva perinne, Moradi selvensi.

Juhlaväkeä viihdyttivät muun muassa kolme paikallista kurdilaulajaa ja suomalainen taikuri.

- Täällä on rento tunnelma ja hyvää ruokaa. Naisilla on upeita värikkäitä vaatteita ja tanssejakin on mielenkiintoista katsella, taikurina esiintynyt Alpo Korpinen selitti.

Newroziin liittyy perinteinen tarina, jonka mukaan kurdien sankari Kawa Asingar johti ihmiset vallankumoukseen tyrannimaista vihollista Zuhakia vastaan. Kawa voitti taistelut juuri Newrozin päivänä ja johti näin uuden syntymään. Newroz onkin suomeksi käännettynä uusi päivä.

Kurdien ajanlasku on 700 vuotta suomalaisia edellä, joten kurdit elävätkin vuotta 2708.

Newrozta juhlivat kurdien lisäksi myös iranilaiset.

Iranilaisten newrozin viettotavat poikkeavat kurdilaisista. Islamilaisen ajanlaskun mukaan Iranissa eletään nyt vuotta 1387.

- Kurdeille Newroz sisältää myös poliittisen viestin. Se merkitsee taistelua kurdien oman valtion ja oikeuksien puolesta, sanoi yhdistyksen varapuheenjohtaja Aziz Gholami.

- Newroz juhla muistuttaa meitä siitä, keitä olemme ja mistä tulemme, Glolami tiivisti.