Seppälän uuden Prisman rakentaminen voi alkaa ensi talvena

Osuuskauppa Keskimaan tavoitteena on päättää Jyväskylän Seppälän uuden Prisman rakentamisen käynnistämisestä syksyllä. Jos hanke etenee suunnitelmien mukaan, rakentamaan päästään ensi talvena. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yli 30 miljoonaa euroa. Prismasta on tulossa pienempi kuin aiemmin suunniteltiin.

Keskimaan uuden Prisman rakentaminen Jyväskylän Seppälään käynnistyy mahdollisesti jo kuluvan vuoden lopulla.

– Mikäli kaikki neuvottelut ja hankkeen kustannukset toteutuvat suunnitelmiemme mukaisesti, voimme parhaassa tapauksessa avata uuden Prisma Seppälän joulukauppaan 2016, toimitusjohtaja Antti Määttä aikatauluttaa.

Uuden Prisman suunnittelu ja urakkalaskennan valmistelut etenevät kesän aikana ripeästi. Keskimaa pyytää urakoitsijoilta tarjoukset elokuun puolivälissä. Päätös investoinnin mahdollisesta käynnistämisestä tehdään urakkalaskennan jälkeen Keskimaan hallituksessa syys–lokakuussa. Mikäli rakentamispäätös syntyy, urakoitsijat valitaan ja hanke käynnistetään välittömästi.

Välillä otettiin aikalisä

Keskimaa julkisti alun perin suunnitelmat Seppälän uuden Prisman rakentamisesta syksyllä 2011. Korkean kustannustason vuoksi otettiin aikalisä, mutta hanketta ei haudattu missään vaiheessa.

– Prisma Seppälä tulee olemaan jatkossakin Keskimaan tärkein kauppapaikka ja Keski-Suomen suurin päivittäistavarakauppa. Uskomme hypermarket-konseptiin edelleen kuin vuoreen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Reima Loukkola korostaa.

Uuden Prisma Seppälän kokoa on suunnittelun edetessä pienennetty alkuperäisestä.

Nyt tavoitteena on rakentaa nykyisen Prisman taakse uusi, kokonaisalaltaan noin 22 000 neliön kauppakeskus. Rakennuksen kokonaisala kasvaa nykyiseen verrattuna puolitoistakertaiseksi.

Uuden Prisman myyntiala on noin 12 000 neliötä, mikä on hieman enemmän kuin tällä hetkellä.

Seppälän uuteen Prismaan tulee nykyistä enemmän etumyymälöitä. Tulevien vuokralaisten kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja.

Toteutuessaan hankkeen rakentamisen työllistämisvaikutus on useita satoja miestyövuosia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Keski-Suomi

Eeva Mäki-Maukola, 25, on ollut tähän asti voittamaton Kirittärien kapteenina – "Me vietetään paljon aikaa myös kopin ulkopuolella"

Keski-Suomen kutsunnoissa pitää olla suojamaski – pojat armeijaan pääosin talvella 2022

Niklas, 14, tienaa sieniä keräämällä rahaa perintöveneen kunnostukseen – "Raha ei kasva puussa"

Marjukka Tepponen ja Kevin Greenlaw esiintyvät pihakonsertissa Jyväskylässä sunnuntaina

Yritysten kustannustuesta on jaettu vasta alle neljännes, vaikka hakuaika loppuu pian – Jyväskylän yrityksistä vain kolme prosenttia on hakenut tukea

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Uuraisilla kasvatetaan koirarotua, joka on Suomessa todellinen harvinaisuus – kookas kuvasz on touhukas kaveri, joka voi tuoda apua susiongelmaan

Voittamaton Kirittäret löylytti vieraita peräti 36 juoksulla – "Kyllä JoMa oli tänään huono"

16-vuotias tyttö riehui vasaran kanssa nuorisokodissa ja yritti ryöstää miehen puukolla uhaten kadulla Jyväskylässä –  tuomittiin ehdollista vankeutta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.