Talousmies perkaisi palvelut – Haastattelussa Petri Härkönen

Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen, 46, hakee Jyväskylän kaupunginjohtajaksi. Talousmiehenä meritoituneella Härkösellä on selvät askelmerkit kaupungin vaatimista toimenpiteistä.

 

Mikä on kaupunginjohtajan tärkein tehtävä?

Jyväskylässä on tällä hetkellä kaksi tärkeintä tehtävää: saada talous kuntoon ja kaupunki elinvoimaiseksi.

 

Mainitse kolme konstia, joilla Jyväskylän talous saadaan kuntoon.

Ensimmäinen on se, että jokainen kaupungin palvelu käydään läpi. Palveluiden järjestämisen tapa pitää pilkkoa yksittäisiin palveluihin ja arvioida, onko toiminta järkevää, taloudellista ja tehokasta.

Sen jälkeen pitää katsoa palveluryhmät. Jyväskylä, kuten suurin osa Suomen kunnista, hukkaa resursseja todennäköisesti siihen, että kaupunkilaiset ohjataan käyttämään kaupunkien palveluita väärin. Esimerkiksi lapset saattavat ohjautua päivähoitomuotoon, joka ei ole perheelle paras ja on kaupungille kallein.

Kolmas tekijä on se, että kaupungin tase hoidetaan kuntoon. Jyväskylässä kaupunkikonsernin taseeseen liittyy niin isoja riskejä, että niiden hoitamiseksi on laadittava erillinen suunnitelma.

 

Mikä on suhteesi Jyväskylään?

Jyväskylässä on tullut käytyä eri yhteyksissä kymmeniä kertoja, mutta mitään verisidettä tai vastaavaa minulla ei ole.

 

Millainen on Jyväskylän imago muihin kaupunkeihin verrattuna?

Jyväskylä on nuorekas ja menestyvä maakuntakeskus, joka on pärjännyt moneen muuhun maakuntakeskukseen verrattuna erinomaisesti.

 

Jyväskylän veroprosentti on nyt 20,0. Miten suhtaudut sen korottamiseen?

Se olisi väärä ratkaisu. Sen sijaan huomio pitää kiinnittää siihen, että palvelut järjestetään taloudellisemmin.

 

Jyväskylän kaupungilla on noin 6 700 työntekijää. Pitääkö henkilöstömäärän pienentyä ja oletko valmis irtisanomisiin?

Palvelut pitää analysoida ensin. Ei ole järkevä asettaa tavoitteita henkilövuosimäärästä ennen sitä.

 

Miten tärkeänä tavoitteena pidät asukasluvun kasvua?

Se on tärkeää. Kaupungin pitää kasvaa 1–1,5 prosentin vuositahtia. Asukkaista ja kaupungin houkuttelevuudesta huolehtiminen on osa kaupungin elinvoimaisuutta. Jyväskylällä on poikkeuksellisen edullinen väestörakenne tällä hetkellä, mutta vielä se ikääntyminen iskee Jyväskyläänkin. Se taas lisää palveluiden kysyntää.

 

Mitä mieltä olet kuntaliitoksista?

Niillä ei ratkaista yhtään mitään. Eiköhän mennä nykyisellään, katsotaan miten maailma kehittyy ja palataan asiaan tarvittaessa vuosien jälkeen.

 

Mainitse kuntalaisten kannalta kolme tärkeintä kulttuuri- ja liikuntapalvelua, jotka kaupunki tarjoaa.

Tieverkosto on jatkuvasti kaupunkilaisten käytössä ja siitä huolehtiminen on kansanterveystyötä. Muitakin liikuntapalveluita on paljon, mutta on myös tärkeää huolehtia, että kaupungin tilaresurssit ovat liikunnan järjestäjien laajassa käytössä. Pidän myös tärkeänä erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämistä.

 

Mitä kunnallisia palveluja käytät itse eniten?

Tieverkkoa, kirjastoa ja terveydenhuoltoa. Harrastan aktiivisesti kirjallisuutta.

 

Entä mikä arvo on museoilla?

Tärkeä arvo. On syytä säilyttää jälki siitä, mistä ollaan tulossa, jotta osataan peilata sitä siihen, minne ollaan menossa. Mutta jos museotoiminta on kehitystä jarruttava voima, niin se ei ole oikein.

 

Entä kaupunginteatterilla ja sinfoniaorkesterilla?

Ne ovat olennainen osa kaupunkia. Ilman tällaisia kulttuurilaitoksia kaupungin sielusta lähtee osa pois.

 

Mitkä palvelut pitää ehdottomasti säilyttää lähipalveluina?

Ne, joiden kustannus–laatu-suhde on hyvä. Pitää analysoida tarkkaan, mitä kannattaa tuottaa lähellä ihmisiä. Olen tehnyt paljon töitä kouluverkkojen kanssa. Ei ole lainkaan yksiselitteistä, että kyläkoulujen tappaminen olisi kaupungin kokonaisedun kannalta järkevää. Sillä saatetaan tehdä paljon hallaa yhteisölle, mutta taloudellinen hyöty on minimaalinen.

 

Miten hoidat kaupunginjohtajana kontaktia kaupunkilaisiin?

Haluan olla mukana erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi aion kävellä Jyväskylässä kylästä kylään ja kaupunginosasta toiseen. Se on hyvä tapa tutustua ihmisiin ja samalla nähdä, kuinka asiat on järjestetty. Kävelin aiemmin Vihdin ympäri, ja se osoittautui erinomaiseksi tavaksi saada kontakteja.

 

Käytätkö sosiaalista mediaa? Mitä?

Olen ollut todella aktiivinen Facebookissa. En kerro niinkään johtamastani organisaatiosta, vaan yleisemmin elämästäni. Olen kuitenkin huomannut, että sosiaalinen media on myös vaarallinen väline. Asiat, jotka olen tarkoittanut vain lukijoille Facebookiin, ovat menneet myös mediaan ja lähteneet jakeluun epätarkoituksenmukaisesti.

 

Paljonko on sopiva summa kaupungin järjestämään uudenvuoden ilotulitukseen?

En osaa sanoa. Kaupungeissa räiskyy nykyisin aika hyvin, vaikka kaupunki ei järjestäisi minkäänlaista ilotulitusta. Eli määrättömästi ei kannata taivaalle ampua. Muutaman kerran kaupunginjohtajana olen poistanut kaupungin järjestämän ilotulituksen joko kunnan talouden tai yleismaailmallisten tapahtumien takia. Keravalla meillä taas on ollut lasten ilotulitus, joka on järjestetty lasten valveillaoloaikana.

 

Kiinnostaako asuminen kaupunginjohtajan virkatalossa Kramsunkadulla?

Mielestäni se olisi luonteva ratkaisu. Jos minut valitaan, muutan sinne.

 

Mikä kirja on yöpöydälläsi?

Suurriistan metsästys.

 

Mitä palloilujoukkuetta kannatat?

Suomen jääkiekkomaajoukkuetta.

 

Mitkä lasket mainitsemisen arvoisiksi saavutuksiksi työurallasi?

Vihdin kunnan talouden tasapainottamisen ja Keravan kaupungin talouden erittäin hyvän hoidon. Verrattuna muihin kuntiin Keravan talous on parantunut huomattavasti. Yrityspuolelta taas sanoisin laajan investointiohjelman läpiviemisen ja menestyksekkään liiketoimintakonseptin laatimisen hyvinvointibisneksessä. Lisäksi nuorena tein kirjanpitoon ja taloushallintoon liittyviä töitä, joihin perehdyin todella syvällisesti.

Kuka?

Petri Härkönen

Syntynyt: Helsingissä vuonna 1968.

Työ: Keravan kaupunginjohtaja 2010–.

Koulutus: Hallintotieteen maisteri.

Kielitaito: Englanti (erinomainen), ruotsi (hyvä), saksa (perusteet), ranska (perusteet).

Asuu: Porvoossa.

Perhe: Kolme poikaa, joista vanhin asuu isänsä kanssa.

 

Elinkeinopolitiikka keskiöön – Haastattelussa Timo Koivisto

Asenne ja tahto ratkaisevat – Haastattelussa Jorma Rasinmäki

Ei temppuja, vaan kovaa työtä – Haastattelussa Kimmo Mikander

Kaupunginjohtajakisa: Kimmo Mikander nollaa urheilemalla

Kaupunginjohtajakisa: Miehessä riittää vielä virtaa

Kaupunginjohtajakisa: Timo Koivisto naurattaa lääkärivitsillä

Kaupunginjohtajakisa: "Haluan olla nuorekas vielä 80-vuotiaana"

Hänet lukijat haluavat kaupunginjohtajaksi – Äänestä suosikkiasi