Uusitalon modernit juhannustaiat

Galleria Beckerillä näyttelyä pitävä valokuvaaja Jaana Kautto ajelee näyttelyn toisen taiteilijan, Riitta Uusitalon, kuvittamalla autolla.

– Ostin isäni kanssa puoliksi 26 vuotta vanha valkoisen Mersun ja ajattelin heti, että tämä pinta on kuin iso maalauspohja.

Kautta ehdotti ystävälleen Uusitalolle, että tämän koristelisi auton. Taiteilijan piti kuitenkin tuumata asiaa vuoden verran ennen kuin uskalsi.

– Sitä kun ajaa itse Opelilla, tuntui ihan kauhealta maalata toisen Mersua, Uusitalo nauraa.

Rimakauhu hävisi kuitenkin ensimmäisen viivan piirryttyä Mersun takaboksin kanteen.

– Riitta tuli juhannuksena maalaaman tätä, kun sillä ei ollut muuta tekemistä, Kautto kertoo.

Uusitalo teki ikään kuin moderneja juhannustaikoja. Kukkien sijaan Mersun pintaan tosin koristavat vihannekset.

– Juhannusvihannekset, Uustalo sanoo.

Kauton mukaan juhannustaiat ovat toimineet. Sitä, viittaako tämä auton kestämiseen vai juhannukseen liittyen perinteisemmin lemmenasioiden sujumiseen, hän ei tule täsmentäneeksi.

Jotain kuitenkin on selvästi tapahtunut juhannuksen jälkeen. Vihannekset ovat nimittäin menettäneet jo vähän väriään. Lämpö ja valo ovat syöneet kirkkaimman pigmentin pois.

– Ensi kerralla täytyy hommata valonkestävää maalia, Uusitalo pohtii.

– Tämä maalaus ei ole valonkestävä. Kuten eivät kaikki muutkaan hommani, hän nauraa päälle.

Riitta Uusitalon Enimmäkseen single ja Jaana Kauton Perkeitä ja elämäntarkoitus –näyttelyt Galleria Beckerissä 20.11.2013 asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.