Vesilinnan tornikello saadaan pian kuntoon

Jyväskylässä Vesilinnan tornikellon kunnostus saadaan valmiiksi heinäkuun puoliväliin mennessä. Kiinteistömanageri Satu Altén kaupungilta sanoo, että näiltä näkymin kello saadaan kuntoon 15. heinäkuuta.

Kello on ollut pois käytöstä alkuvuodesta lähtien ja sen kunnostus aloitettiin maaliskuussa.

Epätäsmällisesti pitkään toiminut tornikello päätettiin kunnostaa, kun kova tuuli vaurioitti esimerkiksi kellon viisareita viime talvena.

Sähkökäyttöinen kellojärjestelmä korvataan mekaanisella koneistolla. Lisäksi kellotaulut ja osoittimet huolletaan alkuperäiseen malliinsa. Kunnostuksen tekee Suveko Oy.