Walter Parviaiselle omistanut Jean Sibelius

Sitä harjoiteltiin koko joulu.

8-vuotias Eero Fredrikson istui kotona Jyväskylässä pöydän alla kuuntelemassa, kun isä Onni, tämän kaksoisveli Eino, Olavi Vänttinen ja Paavo Kesäniemi soittivat Jean Sibeliuksen säveltämää Andante festivoa.

Miehet eivät kuitenkaan murehtineet, että jouluna voisi olla parempaakin tekemistä. Tilanteen merkitys ymmärrettiin, ja nyt ei ollut aikaa hukattavaksi.

Jousikvartetille kirjoitettu partituuri oli saatu Sibeliukselta vähän ennen joulua, ja siitä oli pitänyt vielä tehdä stemmat kullekin soittajalle. Ensiesityksen oli määrä olla jo muutaman päivän päästä, 28. joulukuuta 1922.

Nyt siis harjoiteltiin. Eino ja Olavi tarttuivat viuluun, Paavo alttoviuluun, ja Onni asetti sellon tukevasti eteensä. Vielä kerran, pojat.

 

Se ei ollutkaan mikä tahansa juhla. Säynätsalossa vietettiin vaneri- ja sahalaitosten 25-vuotismerkkipäivää, mutta myös oman seurakunnan itsenäistymisjuhlaa.

Aamupäivällä 28.12.1922 nähtiin, miten kymmenet hevoset viilettivät Jyväskylästä Päijänteen jäätä myöten kohti Säynätsaloa, rekien kyydissä helsinkiläiset kutsuvieraat: entiset pääministerit A.K. Cajander ja Kaarlo Castrén, ministereitä, senaattoreita, pankinjohtajia, professoreita, kauppiaita ja johtajia.

”Se oli komea karavaani joka liukui lähes 40 hevoisen joukossa vinhaa vauhtia tiukusten ja kulkusten helistessä pitkin Keski-Suomen talvimaisemaa yli mäkien ja laaksojen.”

Näin maalaili pehtori, juhlan kyytitoimikunnan jäsen Väinö Virtanen matkan etenemistä kohti köynnöksin koristeltua kunniaporttia.

Helsinkiläiset vieraat olivat lähteneet matkaan jo edellisenä iltana erikoisjunalla. Makuuvaunuja oli varattu kolme kappaletta, jotka rautateitten ylilääkäri oli ”ystävällisesti puhdistuttanut matkustaville mieluisaan kuntoon”, todistaa Kertomus Säynätsalon tehtaitten 25-vuotisjuhlasta (julkaisu vuodelta 1923).

Kutsuvieraita oli tulossa Helsingistä lähes 50 ja Jyväskylän seudulta suunnilleen sama määrä. Lisäksi kutsuttiin tehtaiden virkailijoita ja työväestä ne, joiden oli määrä yli 10 vuotta talossa työskennelleinä saada kunniakirja ja Talousseuran mitali. Kaikkiaan juhlaan oli tulossa 300 henkeä.

Juhla oli päätetty pitää Säynätsalon Seurain talolla. Sen jälkeen tarjottaisiin päivälliset uudella komealla kansakoululla.

Kun tilaisuus kello yksi iltapäivällä alkoi, oli kaikki valmiina.

Valmis oli myös jousikvartettimme. Seurain talolle saavuttiin tunteja aiemmin soittimia lämmittelemään.

 

Viikko ennen juhlaa oli posti tuonut tohtori Walter Parviaiselle, Säynätsalon tehtaiden johtajalle, lähetyksen.

Sisällä oli muutaman sivun mittainen partituuri, jonka kansilehdellä luki: ”28.12.1922 vietettävän juhlan johdosta säveltänyt ja Walter Parviaiselle omistanut ”Andante festivo” jouhikvartetille, Jean Sibelius.”

 Miehet olivat tavanneet Helsingissä kadulla, kun Parviainen oli ollut joulun alla käymässä pääkaupungissa. Parviainen kertoi juhlasta, ja Sibelius oli lupautunut muistamaan juhlaa sävellyksellään.

Miten miehet tunsivat toisensa?

Sibelius-tutkija Markku Hartikainen kertoo taustan: Parviainen ja Sibeliuksen veli Christian olivat olleet kurssikavereita lääketieteen opintojensa aikana ja kuuluivat opiskelijanelikkoon, jonka Jean tunsi hyvin jo 1880-luvulla.

Yhdistävänä lenkkinä oli myös Walterin serkku, taidemaalari Oscar Parviainen, joka oli Sibeliuksen läheinen ystävä.

Parviainen toimi valmistuttuaan lääkärinä, mutta päätyi isänsä perustaman Joh. Parviainen Oy:n johtajaksi Säynätsaloon äkillisesti kuolleen Hugo-veljensä seuraajana.

Sibelius oli toiminut lupauksineen nopeasti. Nuotit saatuaan Parviainen pyysi hyvää ystäväänsä Onni Fredriksonia kokoamaan kvartetin.

 

Keski-Suomen museossa intendentti Erkki Fredrikson, pöydän alla musisointia kuunnelleen pikku-Eeron poika, katselee museon kokoelmiin kuuluvaa Sibeliuksen partituuria.

Vieressä on Ilmari Hannikaisen siitä tekemä sovitus harmoonille.

–?Hannikaisen sovitus soitettiin työväelle pari päivää juhlan jälkeen Säynätsalon koululla, Fredrikson kertoo.

Walter Parviainen olisi nähnyt mielellään koko työväkensä varsinaisessa juhlassa, mutta joukko olisi silloin noussut 1?300:aan, ja niin isoja tiloja ei yksinkertaisesti ollut. Koko työväelle tarjottiin kuitenkin juhlan jälkeen kahvit.

Erkki Fredrikson kuuli vuoden 1922 joulun tienoon erikoislaatuisuudesta usein isoäidiltään Signeltä, Onnin vaimolta.

–?Signe kertoi, että kun Parviainen toi Sibeliuksen partituurin heille kotiin, huomattiin heti, että kvartetti ei voi siitä soittaa. Tarvittiin nuotit erikseen kaikille soittajille. Mutta Signe oli hyvä pianisti, ja hän soitti kappaleen suoraan partituurista pianolla. Silloin kvartetin miehet kuulivat sävellyksen ensimmäisen kerran.

Alttoviulua soittanut Lyseon voimistelunopettaja Paavo Kesäniemi teki stemmoja yötä myöten, ja harjoittelu alkoi saman tien.

–?Kaikki kvartetin jäsenet olivat tuohon aikaan amatöörejä, mutta paikkakuntansa huippumuusikoita. Nuorimmasta, juuri ylioppilaaksi kirjoittaneesta Olavi Vänttisestä tuli sittemmin ammattiviulisti.

Fredrikson on varma, että nelikko tiesi, millaisen aarteen äärellä he olivat.

 

Kullervo-sinfonia 1891 oli ollut Sibeliuksen läpimurto. 1899 valmistuneet Finlandia – silloin vielä nimellä Suomi herää –?ja Ateenalaisten laulu huokuivat isänmaallisuutta ja nostivat suomalaisten mielialoja vaikeina aikoina. Ensimmäiset viisi sinfoniaa ja konserttimatkat ulkomaille olivat nostaneet hänet kansainväliseen kuuluisuuteen.

1920-luvun parina ensimmäisenä vuonna Sibelius johti menestyksellisesti monia omia konserttejaan ja jatkoi säveltämistä. Syyskuussa 1922 hänen pitkään luonnostelemansa kuudes sinfonia alkoi edetä ja sai kantaesityksensä helmikuussa 1923.

Ilmeistä on, että Andante festivo perustuu Sibeliuksen aiempiin luonnoksiin. Hän oli tavannut Walter Parviaisen Helsingissä lähellä joulua, ja niin nopeasti hän tuskin olisi kappaletta säveltänyt.

–?Siinä ei ole mitään poikkeuksellista. Säveltäjillä on usein aineksia, joita he voivat hyödyntää myöhemmin, sanoo Sibelius-tutkija, musiikinhistorian professori Veijo Murtomäki Sibelius-akatemiasta.

Tutkija Markku Hartikainen uskoo, että teoksen juuret ovat Sibeliuksen vuonna 1905 suunnittelemassa Marjatta-oratoriossa.

 

Palataan Säynätsaloon.

Juhlaohjelma on painettu ”kolminkertaiselle faneerilevylle”. Tiedossa on ensin käynti faneeritehtaalla ja sitten pääjuhla Seurain talolla. Ohjelmassa on torvisoittoa, mieskvartetin laulua, juhlaesitelmä, kunniamerkkien jako, professori Sibeliuksen ”juhlaa varten säveltämä kantaatti”, rukous, virsi ja Maamme-laulu. Myös Säynätsalon suojeluskunnan itsenäistyminen huomioidaan.

Juhlaesitelmässään toimitusjohtaja Parviainen puhuu eteenpäin pyrkimisestä ja työn siunauksesta, ja jakaa Suomen Talousseuran mitalit tehtaiden ”85 uskolliselle työmiehelle”. Heistä vanhin on ollut 48 ja nuorimmat 10 vuotta yhtämittaisesti liikkeiden palveluksessa.

Ja sitten:

”Kunniamerkkiä antamaan alkaessansa soitti amatööri viulukvartetti --- professori Jean Sibelius´en tilaisuutta varten säveltämänsä juhlasävellyksen”, kirjoittaa juhlasta tehty julkaisu.

Pakko hieraista silmiä. Kuuluisan säveltäjän teoksella on kantaesitys, ja samalla jaetaan kunniamerkkejä!

Samaa todistaa juhlajutussaan Keskisuomalainen 29.12.1922:

”Jakotoimituksen kestäessä soitti jousikvartetti Jean Sibeliuksen tilaisuutta varten säveltämän viulukappaleen.”

92 vuotta myöhemmin lukijan valtaa ällistys ja paheksunta. Missä hehkutus, missä seisten osoitetut aplodit? Oliko soitto hukkunut mitalien jaon hälinään?

Professori Veijo Murtomäki rauhoittelee.

–?1920-luvulla juhlamusiikki ei ollut niin pyhä asia kuin nykyään. Silloin oltiin aika pragmaattisia. Sellaiset hyminät, että musiikkia pitää kuunnella hiljaisuuden vallitessa, tulivat vasta myöhempinä aikoina.

Kunniamerkkejä jaettiin yleisesti juhlamusiikin soidessa, ja niin tapahtuu vieläkin esimerkiksi tohtoripromootioissa.

Olo huojentuu, kun juhlajulkaisusta löytyy lisää tietoa.

Helsinkiläiset vieraat lähtivät paluumatkalle illalla, mutta paikkakuntalaisten kutsuvieraitten rattoisaa yhteiseloa jatkui myöhäiseen yöhön. Laulu kajahti ehtimiseen.

”Viulukvartetti soitti kerran ja monasti toistamiseen prof. Jean Sibeliuksen kauniin sävellyksen.”

Parviainen oli osoittanut poissaolevalle säveltäjälle sanalliset kiitokset jo kansakoulun päivällisillä, ja illanvietosta hänelle lähetettiin vielä sähkösanoma:

”Ihanaa sävellystänne kuullessamme ovat sydämemme kokonaan Teille sulaneet suuri mestarimme.”

 

Hiljalleen Andante festivo lähti lentoon.

1929 kappale kuultiin kaksoiskvartetin esittämänä Sibeliuksen veljentyttären Ritan häissä, ja lopulta 1938 säveltäjä sovitti sen radion tarpeita ajatellen jousiorkesterille ja patarummuille.

–?Se oli neronleimaus, Veijo Murtomäki sanoo.

Orkesterisovitus kulki ensiesityksessään valtamerten yli radioaalloilla suorassa lähetyksessä, Suomen tervehdyksenä New Yorkin maailmannäyttelyyn 1. tammikuuta 1939. Teoksen soitti Radio-orkesteri.

Tuolloin 73-vuotias Sibelius oli toiminut kapellimestarina edellisen kerran kymmenen vuotta aiemmin, mutta nyt hän suostui orkesterin eteen jälleen.

Lähetyksestä tehty Andante festivon nauhoitus on jäänyt ainoaksi äänidokumentiksi Sibeliuksesta orkesterin johtajana.

Orkesterisovitus toi teokselle myös lisää julkisuutta. Nykyään sävellys on yksi Sibeliuksen suosituimmista, Veijo Murtomäki listaa.

–?Suurin osa suomalaisista on kuullut sen jo koulussa. Kaikki jousiorkesterit soittavat sitä!

Missä on kappaleen suosion syy? Mitaltaan se on vaatimaton, vain noin kuusiminuuttinen.

–?Se on sävellyksenä yksinkertaisen jalo ja nousee ylväänä arkipäivän yläpuolelle. Harras kappale duurissa, jossa voi nähdä myös uskonnollista sisältöä, Murtomäki luonnehtii.

Sibeliuksen myöhemmin, 1923–24 pianolle säveltämässä Kyläkirkossa Murtomäki näkee samaa sakraalia tunnelmaa.

Andante festivossa on eetosta ja juhlavuutta enemmän kuin useimmissa muissa Sibeliuksen sävellyksissä. Soittajalle se on miellyttävä, eikä kovin vaikea.

Orkesterisovitus on teoksen soitetuin versio. Murtomäki toivoo, että sitä esitettäisiin nykyistä enemmän alkuperäisenä, kvartetille tehtynä sävellyksenä.

–?Mutta orkesteri soi komeammin, hän myöntää.

Erkki Fredrikson kertoo, että Andante festivo oli vuosikymmeniä Jyväskylän Lyseon juhlissa vakituinen soittokappale. Näin oli myös Jyväskylän Normaalikoulun lukiossa, jonka Murtomäki kävi.

 

Jean Sibelius tiedettiin hyvin isänmaalliseksi. Hän halusi rakentaa kansakuntaa sävellyksillään, Veijo Murtomäki sanoo.

Vävylleen, Jyväskylästä lähtöisin olevalle kapellimestari Jussi Jalakselle Sibelius sanoi myöhäisiällään, että ”olisi voinut säveltää enemmänkin patrioottista musiikkia”.

Andante festivo on Murtomäen mukaan tyypillinen teollisen ja itsenäisen Suomen tilausteos. Kirjassaan Jean Sibelius ja isänmaa hän esittelee säveltäjän 15 isänmaallista sävellystä, joista Andante festivo on yksi.

Sibeliusta pidettiin valkoisen Suomen säveltäjänä, ja hänen tuttavapiirissään oli paljon rikkaita teollisuuden ja kaupan merkkimiehiä.

Mikä oli Sibeliuksen suhde suomalaiseen työväestöön? Andante festivo soi ensi kertaa tehtaan juhlassa, työväkeä palkittaessa.

–?Se on mielenkiintoinen kysymys. Oliko Sibelius koko kansan säveltäjä? Vaikea sanoa. Joka tapauksessa häntä kunnioitettiin myös punaisten puolella, Murtomäki sanoo.

Säynätsalon tehtaitten 25-vuotisjuhlakertomuksesta löytyy yllättäen Sibeliuksen viesti.

Koulun päivällisillä insinööri, juhlamenojen ohjaaja Ilmari Hakala luki juhlaan saapuneet sähkösanomat ja kirjeet. Niitä oli siunaantunut noin 80, joista yksi oli Sibeliukselta Järvenpäästä:

”Eläköön Suomalainen työ ja tarmo!”

 

Erkki Fredriksonilla on hupaisa muistikuva.

Isä Eero Fredriksonista kehkeytyi Erkin mukaan ”kohtalainen amatöörisellisti”. Eero soitti kouluaikana Lyseon orkesterissa Andante festivoa – nuotithan löytyivät kotihyllystä – sekä kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan orkesterissa 1930-luvulla.

–?Eeron vieressä soittanut sellisti oli kysynyt, että missä sä olet voinut tuon oppia ulkoa? Eero vastasi, että kotona olen vähän soitellut.

Fredriksonia naurattaa.

 

Andante festivo internetissä Radio-orkesterin soittamana 1.1.1939. Sävellys myös Youtubessa, useita esittäjiä.

Jyväskylä Sinfonia esittää teoksen konsertissaan 4.3. 2015.

 

Lähteet, haastattelujen lisäksi: Kertomus Säynätsalon tehtaitten 25-vuotisjuhlasta 28.12.1922 (Gummerus 1923, Jyväskylän yliopiston kirjasto). Veijo Murtomäki: Jean Sibelius ja isänmaa (Tammi 2007). Verkkosivut sibelius.fi, kansalliskirjasto.fi. Erik Tawastjerna: Jean Sibelius 5 (Otava 1988). Keskisuomalainen 29.12.1922.

 

Juttu julkaistu Keskisuomalaisessa 6.12.2014.