Äänekoskella ja Laukaassa mitattiin kovia ylinopeuksia sunnuntai-iltana

Poliisi mittasi useita kovia ylinopeuksia Äänekoskella sunnuntai-iltana.

Ensimmäinen tapauksista tuli vastaan iltapäivällä neljän aikaan, kun liikenteenvalvontaa suorittamassa ollut poliisin liikenneyksikön siviilipartio ajoi 69-tiellä Suolahdesta kohti Hirvaskangasta ja havaitsi silminnähden kovalla nopeudella vastaan ajavan henkilöauton.

Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus, mutta autolle mitattiin nopeudeksi 142 km/h. Suolahdentiellä pysäytetty noin 20-vuotias mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Parantalassa liikenteenvalvontaa suorittamassa ollut poliisin liikenneyksikkö mittasi kahdeksan aikaan Äänekosken suuntaan ajaneelle henkilöautolle ohitustilanteessa nopeudeksi 134 km/h paikassa, jossa suurin sallittu nopeus on 80 km/h.

Auto ohitti kaksi henkilöautoa ja jatkoi ohitustaan keltaisen sulkuviivan vaikutusalueella noin 150 metrin matkan. Autoa kuljetti alle 30-vuotias mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kolme kuskia kaahasi Nelostiellä 

Myös Äänekosken kohdalla Nelostiellä kaahattiin iltaseitsemän aikaan. Ajotapavalvontaa suorittamassa ollut poliisi oli menossa Kalaniemessä kohti etelää, kun henkilöauto ajoi ohituskaistalla silminnähden kovaa ylinopeutta. Autolle mitattiin nopeudeksi 155 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.

Auto pysäytettiin Viitasaarelle Ilmolahden pysäköintialueelle. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Toinen Nelostiellä kaahannut henkilöauto ajoi Lintulahdessa etelän suuntaan puoli kymmenen aikaan illlalla. Poliisimoottoripyörän seuraamalle autolle mitattiin nopeudeksi 155 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h. Autolle mitattiin jatkuvaa suurta ylinopeutta.

Alle 30-vuotias kuljettaja kertoi olleensa ajatuksissaan, eikä ollut huomannut ylinopeutta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Äänekosken lisäksi ylinopeutta ajettiin Laukaassa, jossa Nelostiellä Vehniän kohdalla poliisipartiota vastaan tuli neljän aikaan auto 141 km/h nopeudella rajoituksen ollessa 80 km/h. Autoa kuljetti noin 40-vuotias mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.