Äänekosken Keskusaukiolle miljoonaremontti

Äänekosken Keskusaukion tulevan remontin määräraha nousi yli miljoonaan euroon, kun kaupunginvaltuusto päätti tehdä 465 000 euron muutoksen kuluvan vuoden investointiosaan.

Muutoksessa ei ole kyse lisämäärärahoista, vaan varojen siirrosta kohteelta toiselle.

Äänekosken tekninen lautakunta varasi Keskusaukion ja sitä ympäröivien katujen remonttiin 635 000 euroa kuluvalle vuodelle. Hankkeen kilpailutuksen jälkeen kävi ilmi, että remonttiin tarvittaisiinkin 465 000 euroa enemmän. Kustannusta nostivat erityisesti Keskusaukion hulevesijärjestelyt, jotka on rakennettava nykyvaatimusten mukaisiksi. Myös aukion valaistus ja vesiaiheinen patsas nostavat kustannuksia.

Tekninen lautakunta esitti, että tarvittavat rahat siirretään Keskusaukion hankkeeseen Kotakennään toisen vaiheen ja Koukkuniemenkadun määrärahoista. Kaupunginhallitus nuiji esityksen edelleen valtuustolle äänestyksen jälkeen. Äänestyksessä Matti Virtanen (vas.) esitti Sirpa Martinsin (vas.) kannattamana, että investointisuunnitelmaan ei tehdä muutosta. Äänestyksessä Virtanen ja Martins jäivät kaksin, ja päätös syntyi äänin 6­-2. Yksi äänesti tyhjää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .