Äänekoski keskittää 1.–3. luokkalaisten lähiopetuksen Koulunmäelle ja Suolahteen – Viheralueiden koulut suljetaan

Äänekoski keskittää ensi maanantaista lähtien kaikkien 1.-3. luokkien lähiopetuksen Koulunmäen koululle ja Suolahden yhtenäiskoululle. Viheralueiden koulut suljetaan. Honkolan, Hietaman, Koiviston ja Konginkankaan koulujen lähiopetuksessa olevat oppilaat opiskelevat Koulunmäen koululla. Suolahden ja Sumiaisten lähiopetus tapahtuu Suolahden yhtenäiskoululla.

Maanantaista lähtien kaikki peruskoulun 1.-3. luokkien oppilaat voivat saada tarvittaessa lähiopetusta, mutta suosituksena on jatkaa etäopiskelua. Valtioneuvosto muutti asetusta perjantaina.

Lisäksi Äänekosken kaupunki kehottaa kaikkia huoltajia keskustelemaan lastensa kanssa siitä, mitä vastuullinen käyttäytyminen virusaltistuksen välttämiseksi tarkoittaa. Asiasta tiedotetaan Wilma-viestein, mutta kaupungilta korostetaan, että huoltajilla on nyt merkittävä vastuu tiedottaa lapsille, miten nykyisessä erityistilanteessa tulee käyttäytyä. Yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty ja julkisilla paikoilla oleskelua tulee välttää.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi tarkisti yli 16  000 ajoneuvoa Uudenmaan-valvonnan ensimmäisenä päivänä – "Joukossa on ollut sellaisia, että vähän kuin kokeillaan"

Suomeen palaa tuhat matkustajaa päivässä – määrä vähenee kaiken aikaa

Päihdeongelmien, mielenterveyden ja lastensuojelun kriisin pelätään muhivan koronaviruksen vuoksi koteihinsa sullottujen parissa – "Sosiaalinen kontrolli on poissa"

Keski-Suomessa todettu kuusi uutta koronatartuntaa

THL: Suomessa yli 1  200 varmistettua koronatapausta – Uudenmaan ulkopuolella tartuntoja on määrällisesti eniten Pirkanmaalla, suhteellisesti eniten Etelä-Savossa

Tutkimukset: Hengityssuojista on hyötyä epidemioissa – influenssat voitaisiin torjua liki kokonaan

Yhä useamman uuden paikallisbussin pitää olla nolla- tai vähäpäästöinen – nyt mietitään, pitäisikö suurille kaupungeille olla muita kovemmat vaatimukset

Verkkojumalanpalvelukset jatkuvat – KSML.fi lähetti suoran lähetyksen Kuokkalan kirkosta

Koronavirus nopeutti seurakuntien digiloikkaa ja loi uusia toimintatapoja – jumalanpalveluksia striimataan monesta kirkosta

Yön uutiskooste: Pirkkalassa palaa rivitalo, Suomi siirtyi kesäaikaan...

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.