Äitiyspakkauksella kirkastetaan Suomen maakuvaa – suurlähetystöt esittelevät ulkomailla

Ulkoasiainministeriö on ostanut Kelalta 60 äitiyspakkausta suurlähetystöille.

Suomen suurlähetystöt ovat saaneet tehtäväksi levittää äitiyspakkauksen ideaa maailmalla. Ulkoasiainministeriö on ostanut Kelalta 60 äitiyspakkausta suurlähetystöille, kertoo ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman.

– Tokio on ylivoimainen siinä, miten äitiyspakkausta on hyödynnetty, Theman arvioi.

Japanissa ensimmäiset omat versiot äitiyspakkauksista otettiin käyttöön jo vuoden 2014 lopussa Urayasun kaupungissa. Japanissa syntyvyys on erittäin alhaista, ja maassa pohditaan, miten syntyvyys saataisiin jälleen kasvuun.

Kanadassa Calgaryn yliopisto aloitti tammikuussa äitiyspakkausten jakamisen. Kokeilut ovat levinneet myös Minnesotaan ja Texasiin Yhdysvalloissa.

– Tällä hetkellä äitiyspakkaus on kokeiltavana Washington Post -lehden toimittajalla, Theman kertoo.

Mexicossa on hänen mukaansa kehitetty versio vähävaraisia äitejä varten. Hanke on Meksikon hallituksen rahoittama.

Äitiyspakkaus on sosiaalinen innovaatio, joka oli Suomessakin tarkoitettu aluksi vähävaraisille. Äitiysavustusta alettiin jakaa köyhille äideille vuonna 1937. Kaikkien äitien ulottuville pakkaukset tulivat vuonna 1949.

Themanin mukaan äitiyspakkauksia käytetään Suomen maakuvan kirkastamiseksi. Äitiyspakkaukset herättävät myönteisiä mielikuvia. Muun muassa Independent-lehti otsikoi tammikuussa kertoessaan Kanadan kokeilusta, että äitiyspakkaus on yksi Suomen älykkäimmistä ideoista.

Kela jakaa vuosittain noin 40 000 äitiyspakkausta.