Ärsyttääkö joulu? – Vältä stressi näillä vinkeillä

Perinteisesti jouluun kuuluvan suursiivouksen voi suosiolla jättää joulun jälkeiseen aikaan. Näin vinkkaa Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja Inkeri Liinaharja.

– Jouluna kotona pyörii yleensä paljon porukkaa, minkä myötä paikat pölyttyvät ja syntyy sotkua. Tavanomainen viikkosiivous riittää ennen joulua. Aatonaattona voi vielä laittaa tavarat paikoilleen, vaihtaa pyyhkeet ja laittaa liinan pöytään tuomaan juhlatunnelmaa, Liinaharja sanoo.

Siivoustehtävät voi myös huoletta jakaa joulunviettäjien kesken, sillä joulusiivouksen ei pidä olla vain yhden ihmisen urakka.

Kotitekoiset jouluruoat myyjäisistä

Jos ruoanlaitto herättää mielikuvia pohjaan palaneesta puurosta ja stressistä, jouluruoat voi suosiolla tilata tai hankkia muualta.

– Siinä ei ole mitään vikaa, Liinaharja painottaa.

Tässä vaiheessa joulukuuta voi olla myöhäistä tehdä tilauksia juhlapalveluista, mutta esimerkiksi joulumyyjäisistä voi edelleen löytää kotitekoisia jouluruokia. Huomaa, että joulupöydän voi loihtia näyttäväksi myös nyyttikestiperiaatteella.

– Kannattaa myös miettiä määriä. Pienet satsit riittävät. Kukaan ei jaksa syödä samoja ruokia päivätolkulla.

Lahja syntyy pienestäkin

Lahjapaketteihin ja -ideointiin erikoistunutta Kaikki paketissa -blogia pitävä Jani Koskinen kehottaa miettimään lahjaa sen saajan kannalta.

– Persoonallisia ideoita lahjoihin löytyy, kun miettii lahjan saajan harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, Koskinen sanoo.

Mielikuvituksen käyttäminen säästää aikaa ja rahaa.

–Esimerkiksi kotoa löytyvät kankaanpalat, sanomalehdet ja vanhojen kirjojen sivut käyvät paketoimiseen. Kierrätys ja ekologisuus ovat paketoinnissakin pinnalla.

Verkkokaupasta lahjoja tilattaessa on hyvä tarkistaa verkkokaupan toimitusajat, sillä ne vaihtelevat tyypillisesti kahdesta päivästä viikkoon. Posti on ilmoittanut, että postin toimittamat lahjat ehtivät jouluksi perille, jos ne tilataan viimeistään 18. joulukuuta.

Ajoita oikein

Jouluruuhkia on vaikea välttää täysin, mutta oikea ajoitus auttaa. Tänä vuonna jouluaatto on torstaina, minkä vuoksi joulun pahin menoliikenne sijoittunee Autoliiton mukaan aatonaattoon keskiviikolle.

– Kannattaa lähteä matkaan jo muutama päivä ennen jouluaattoa, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen sanoo.

Kaupoissa on pahin hässäkkä ensi viikonloppuna ja jouluviikon arki-iltoina, kertoo Kaupan liitto. Hiljaisin hetki shoppailla on arkena aamupäivällä.

Myöskään perhe- ja sukulaissuhteiden ei tarvitse olla taakka jouluna, sanoo Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen asiantuntija Anja Saloheimo. Neuvo helpompaan jouluun on selvä ja yksinkertainen: ole läsnä.

– Esimerkiksi lapsille yhteinen lautapelihetki vanhempien kanssa voi olla yllättävän tärkeä asia. Läsnäolo ja kuuntelu toimivat myös teini-iässä oleviin lapsiin sekä kumppaniin.

Saloheimo muistuttaa myös, että kaikkia sukulaisia ei ole pakko tavata jouluna.

– Kokonaisuuden kannalta oleellisinta on, mitä tapahtuu kaikkien joulujen välillä. Joulu kestää kuitenkin vain muutaman päivän.

 

Tässä vinkit joulustressin välttämiseen:

Siivous: Järjestä tavarat paikalleen. Joulusiivoukseen ei välttämättä tarvitse mitään muuta.

Ruoka: Jos haluat tehdä itse jotain, joulukalat ovat jouluruoista helpoimpia valmistaa. Kaiken lisäksi säästät rahaa, sillä kauppojen kaloissa on jalostushintaa runsaasti.

Lahjat: Edes kiireessä ei kannata turvautua suklaarasioiden vaihtoon lahjansaajien ja -antajien kesken vain antamisen takia. Anna omaa aikaa, sillä se voi olla materiaalia arvokkaampaa. Lisäksi se on suklaarasiaa huomattavasti persoonallisempi ja henkilökohtaisempi lahja. Lahjakortilla voi esimerkiksi lupautua lastenvahdiksi. Lupauksen voi toteuttaa joulua sopivampana ajankohtana. Idea sopii myös, jos haluaa säästää rahaa.

Tunnelma: Jokainen perheenjäsen tai joulunviettoon osallistuva läheinen voi päättää yhden asian, mitä jouluna esimerkiksi syödään tai tehdään. Näin jokainen saa jouluunsa jotain, mistä tykkää. Näin myös turha suorittaminen ja paine vähenee.

Lähteet: Kotitalousneuvoja Inkeri Liinaharja, Kaikki paketissa -bloggari Jani Koskinen, Väestöliiton asiantuntija Anja Saloheimo