13-vuotiaan raiskanneelle yli kolme vuotta vankeutta

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 13-vuotiaan tytön raiskanneen miehen yli kolmen vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan uhri ja mies olivat juoneet alkoholia, minkä jälkeen mies oli tunkeutunut tytön sisään vastusteluista huolimatta.

Mies oli yrittänyt raiskata myös 14-vuotiasta tyttöä. Vanhempi tytöistä oli onnistunut kuitenkin poistumaan tilanteesta kaatamalla lattialla olleen olutpullon, minkä jälkeen raiskausta yrittänyt oli alkanut siivota jälkiä.

Uhrit olivat tutustuneet jo aiemmin mieheen ja tämän kaveriin ja käyneet asunnolla juhlimassa.

Oikeuden mukaan teot ovat loukanneet varhaisessa teini-iässä olevien seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja ovat siten omiaan häiritsemän kehitystä.

Huseen Roble Adow, 26, sai kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomion raiskauksesta, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä.

Uusimmat

Kotimaa

Tykistöupseeri piirsi kannonnokassa kosmoskynällä nuotteja vihkoon – elokuussa tämän suosikkisäveltäjän arkiston aarteita lauletaan keskellä metsää Viitasaarella

Ex-työministeri Lauri Ihalainen listasi kymmenen keinoa työllisyyden parantamiseksi – yksi niistä on työllistymisseteli

Ilmassa ollut varjoliitäjä teki hälytyksen kytevästä hakekasasta Viitasaarella

Henkilöauto ajoi ulos Keuruulla – kuski ei itsekään tiennyt, miten auto päätyi ojaan

Ilmavoimamuseon pienet vieraat saivat uuden menopelin – "Muunnettiin staattisen hauskanpidonpuolustuksen tehtäviin"

"Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä"  –  kansanedustajaksi valittu al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan

Neljä autoa peräänajokolarissa Nelostiellä Viitasaaren keskustan kohdalla – pohjoiseen menevä ajokaista suljettiin onnettomuuden vuoksi

Muuramen kunta yrittää herättää Riihivuoren laskettelukeskuksen henkiin: aloitti rinneyrittäjän etsinnän

Mies raiskasi 14-vuotiaan toistuvasti, tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen

Täydennystä viinitarjoiluun voi hakea vielä lauantaina – katso pääsiäisen muistilista aukioloista ja joukkoliikenteen aikatauluista

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.