15-vuotias tyttö löytyi kuolleena Seinäjoella: Yksi otettu kiinni

15-vuotiaan tytön epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi Seinäjoella, kertoo Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos.

Poliisi ja sairaankuljetus hälytettiin tänään tiistaina kello 14.50 Joupin kaupunginosassa sijaitsevaan omakotitaloon, josta tyttö löytyi.

Tytön epäillään kuolleen häneen kohdistuneen ulkoisen väkivallan seurauksena.

Poliisi on tutkinnan yhteydessä ottanut kiinni samanikäisen henkilön, jonka osuutta tapahtumaan selvitetään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

CMI jalkautui Jyväskylän kouluihin: kasiluokkalaisten saaman tehtävän ratkaisi yksi oppilas – "Hän oivalsi saman kuin presidentti Martti Ahtisaari aikanaan"

Jyväskylä irtisanoo vanhusten kotihoidon ostopalvelusopimukset Mehiläisen, Attendon ja Jyväskylän Hoivapalvelujen kanssa – Kaupungin oman tuotannon rinnalla vaihtoehtona on palveluseteli

Jyväskylän avoterveydenhuollon palvelujohtaja on valittu – Tällä hetkellä tehtävää hoitava valittiin varasijalle

Luke ennustaa lihan ja maidon kulutuksen romahtavan

Lasten suosima silta lahosi leikkipuistossa Jyväskylän Nenäinniemessä – kaupungin reaktio yllätti asiasta raportoineen Annan

Jämsän kaupungin organisaatio menee uusiksi – Torstaina alkaneet yt-neuvottelut koskevat enintään 30 työntekijää

Posti, vanhukset ja eläkkeet jälleen kyselytunnin asialistalla, perussuomalaiset huolissaan hallinto-oikeuksien ruuhkista

EU-komissio vaatii Britanniaa nimeämään komissaariehdokkaan vetoamalla oikeuteen

Poliisitutkinta käynnistyi kehitysvammaisten ryhmäkodissa Jyväskylässä – käyttivätkö ohjaajat väärin asukkaiden rahoja?

Migri: EIT:n päätöksessä on kyse arviointivirheestä viraston riskianalyysissä – ei tietoa, kuinka moneen turvapaikkapäätökseen virhe on vaikuttanut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.