182,5 vuotta poliisikokemusta poistui Keski-Suomesta, kun tämä viisikko ajoi viimeiset keikkansa – "Kollegoja ei käy kateeksi"

Poliisien määrä uhkaa tippua nykyisestä noin 7 200:sta kolmessa vuodessa 6 650:een, jos resurssit pysyvät nykyisellään, ilmenee Poliisihallituksen laskelmista. Tämän lisäksi tuoreen henkilöstökyselyn mukaan neljännes poliiseista on niin tyytymätön nykyiseen työpaikkaansa, että on aikeissa vaihtaa työpaikkaa joko alan sisällä tai siirtyä kokonaan pois alalta. Viime vuonna tehtyyn kyselyyn vastasi 51 prosenttia poliisin henkilöstöstä.

Tyytymättömyys on kasvussa, sillä vuoden 2015 kyselyssä aikeistaan ilmoitti 21 prosenttia ja 2008 13 prosenttia vastaajista.

Kymmenen viime vuoden aikana muualle kuin valtionhallintoon on siirtynyt 210 poliisia. Viime vuonna alanvaihtajien määrä oli 34 – suurin kymmeneen vuoteen.

– Organisaation kannalta kehityssuunta ei ole hyvä, jos työpaikka koetaan sellaiseksi, että siitä halutaan pois. Ilmiön taustalla ovat koko ajan lisääntyneet tehtävämäärät suhteessa vähenevään väkeen. Työn määrää ei nähdä enää ihmisen mittaiseksi, kun ajatellaan myös palkkausta, Suomen Poliisijärjestöjen Liiton pääluottamusmies Pekka Lassila miettii.

– Ei käy kateeksi kollegoja, myöntää Rauno Vehviläinen, vuodenvaihteessa eläkkeelle yli 35 vuoden työuran jälkeen jäänyt ylikonstaapeli.

Vehviläinen on yksi viidestä viime vuonna puolen vuoden sisällä Jyväskylän poliisin valvonta- ja hälytystoimintapuolelta eläkkeelle jääneestä ryhmänjohtajasta. Ryhmänjohtajat vastaavat alaisuudessaan toimivan ryhmän toiminnasta ja kenttäjohtajina myös koko Keski-Suomen maakunnan poliisipartioi­den toiminnasta – esimerkiksi siitä, missä järjestyksessä ja millä mittakaavalla tehtävät hoidetaan.

Rauno Vehviläinen, Ilkka Pietiläinen, Jarmo Hakkarainen, Seppo Lammi ja Tuomo Ylönen tekivät koko pitkät virkauransa kenttätyössä ja veivät eläkkeelle siirtyes­sään mukanaan yhteensä 182,5 vuotta poliisikokemusta. Kaikkien mukaan paineet kasvoivat loppuvuosina entistä suuremmiksi ja työ rasittavammaksi.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen jakaa huolen jaksamisesta.

– Kun poliisi on niin sitoutunut organisaatio, halutaan auttaa ihmisiä, halutaan hoitaa tehtävät hyvin, halutaan rikosasioissa, että rikosvastuu toteutuu, ja kun tässä ajassa on pakko ollut priorisoida, se tuo henkistä tuskaa, kun työtään ei pysty hoitamaan niin hyvin kun haluaa, Kolehmainen sanoo.

Hän korostaa olevansa ylpeä poliisista ja henkilöstöstään, mutta sanoo ymmärtävänsä mietteet alan vaihtamisesta nykytilanteessa.

– Se kertoo sitä, että aikamoista tappotahtisuutta on hälytyspartiois­ta rikostutkijoihin ja lupatiskille. Jos tuntuu, ettei ole tunnetta oman työn hallinnasta, tulee ymmärrettävästi pohtineeksi, pitäisikö vaihtaa alaa. Tietysti tähän vaikuttaa myös aliresurssointi toiminnoissa, Kolehmainen muistuttaa.

Kymmenen viime vuoden aikana 2008–2018 vanhuuseläkkeelle on siirtynyt 2 115 poliisia. Laskennallisesti tämä on noin 29 prosenttia tämän hetkisestä poliisien määrästä. Jyväskylän kenttäpuolella ammattikunnan sukupolvenvaihdos konkretisoitui käytännössä kertaheitolla, kun kuudesta ryhmänjohtajasta viisi vaihtui eläköitymisten myötä.

– Tällainen katras vie mukanaan valtavan määrän osaamista ja jättää ison loven, vaikka olimmekin varautuneet poistumaan jo hyvissä ajoin kouluttamalla väkeä ja välittämällä tietotaitoa. Hyvät johtajat saatiin hyvien tilalle. Jyväskylä on haluttu työpaikka, ja tälläkin hetkellä kiinnostuneita tulijoita olisi muistakin poliisilaitoksista, komisario Juha Mäntynen kertoo.

Kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä. Ala on tällä hetkellä käytännössä täystyöllistetty, eikä kaikissa poliisilaitoksissa kaikkia avoimina olevia paikkoja ole saatu täytettyä. Toisaalta alalla on paljon määräaikaisia, joilla ei ole vakituista virkaa.

– Koulutuspaikkojen määrää on nostettu, mutta epävarmaa on, riittääkö koulutettavien määrä poistuman paikkaamiseen, Pekka Lassila toteaa.

Poliiseja on arvioitu eläköityvän vuoteen 2022 mennessä runsaat 600 ja muun poistuman verottavan riveistä runsaat 300 poliisia. Määrät ovat arvioita, sillä esimerkiksi eläköitymistä ajatellen henkilöstöllä on oikeus jatkaa työssä eroamisikään saakka.

Poliisiammattikorkeakoulusta on arvioitu valmistuvan samassa ajassa liki 1 500 poliisia – edellyttäen, että kaikki aloituspaikat saadaan täytettyä, mikä ei ole viime vuosina onnistunut. Tulevina vuosina kilpailun rekrytoinnista ennakoidaan koventuvan, kun ikäluokat pienenevät.

Rauno Vehviläinen, 35,5 vuotta poliisina: Kova juttu päästä hengissä pois viettämään eläkettä

 

"Ajoin isän yrityksessä puutavaraa veljeni kanssa ja siihen aikaan oli ajatus, ettei yhdestä autosta riitä leipä kahdelle, joten auto jäi veljelle ja päädyin hakemaan poliisikouluun. 16 vuotta ajoin keikkaa moottoripyöräpoliisina. Silloin hajautettu partiointi oli uutta eli toinen ajoi moottoripyörällä ja toinen partioautolla. Moottoripyörä on äärimmäisen hyvä työväline liikenteessä. Se mahdollistaa liikkumisen eri tavalla kuin auto ja myös oma-aloitteisia tehtäviä tuli tehtyä paljon.

Kenttäjohtajana vastasin koko maakunnan kenttätoiminnasta ja tehtäviähän tuli maan ja taivaan väliltä. Toimenkuva muuttui rasittavammaksi, kun tilannekeskus siirtyi pois Jyväskylästä. Myös hätäkeskusjärjestelmä työllisti paljon. Ei käy kateeksi kollegoita.

Haastavinta työssä oli, kun ei voinut koskaan tietää, mitä tapahtuu. Stressaavaa oli se, miten selvitä kaikista tehtävistä vähällä työntekijämäärällä. Auttamiskeikkoja oli viime vuosina entistä vähemmän ja vaarallisia tehtäviä enemmän, kun huumeet, jengit, aseet ja erilaiset väkivallan uhat ovat lisääntyneet.

Itseäni kohti ammuttiin kerran jalkajousella. Ehdin nähdä, kun mies viritti jousen, mutta en tiedä vieläkään, mistä se meni. Ei onneksi osunut. Onhan se kova juttu päästä hengissä pois viettämään eläkettä.

Myös Vihtavuoren alueen evakuoin­ti tehtaan räjähdysvaaran vuoksi on jäänyt mieleen tehtävistä, jotka pyöritin. Viranomaisyhteistyö on kehittynyt positiivisesti. Aiemmin kynnys virka-avun pyytämiseen oli suuri, mutta nyt ketju toimii hyvin niin puolustusvoimien, pelastuslaitoksen, ensihoidon kuin sosiaali- ja terveystoimen kanssa."

Jarmo Hakkarainen, 38 vuotta poliisina : Pyrin aina kohtaamaan ihmisen ihmisenä

 

"Aloitin työni poliisina poikasena Korpilahden nimismiespiirin ylimääräisenä nuorempana konstaapelina. Historian kirjoihin jäin Säynätsalon viimeisenä aluepoliisina. Työhuoneeni oli Säynätsalon kunnantalolla, mutta virkapuhelin oli aina mukana myös kotona ja kun soitto tuli, niin silloin lähdettiin. Tuli käytyä yksin sellaisilla tehtävillä, joille nykypäivänä lähtisi useampikin partio. Työskentelin myös Saarijärvellä ennen kuin palasin takaisin Jyväskylään.

Nykyään poliisi on etääntynyt ihmisistä ja maaseudulla matkat ovat pitkiä. Pienemmillä paikkakunnilla ihmiset oppi tuntemaan. Silloin oli helpompi lähestyä puolin ja toisin. Parasta oli, kun pystyi vaikuttamaan ihmisten ongelmatilanteisiin ja auttamaan. Vaikka päälläni on aina ollut virkapuku, edustan tiettyä tahoa ja lainsäädäntö ohjaa toimintaa, olen aina pyrkinyt kohtaamaan ihmisen ihmisenä. Olemaan lähellä ja läsnä.

Traagisimpia olivat pienten lasten menehtymiset. Myös Konginkankaan bussionnettomuus jäi erityisesti mieleen. Monta kertaa jäin miettimään kohtaloa: miten näin voi käydä ja elämänpolku voi mennä näin? Olisiko asioille voinut tehdä jotain? Olisiko pitänyt päästä jotenkin väliin ja olisiko pystytty auttamaan?

Vaikka poliisien määrä on supistunut ja resurssit mitä ovat, pitäisi muistaa, että hädän hetkellä odottavan aika on pitkä. Tärkeintä olisi, ettei kukaan joutuisi tuntemaan, että hänet olisi unohdettu."

Ilkka Pietiläinen, 36,5 vuotta poliisina: Vakavat liikenneturmat ovat monisyisiä

 

"Poliisin ammatti oli, ei nyt ihan päähänpisto, mutta melkein. Äänekosken ja Espoon kautta tulin Jyväskylään liikkuvaan poliisiin, jossa työskentelin sen lakkauttamiseen asti. Sen jälkeen toimin liikenneryhmässä. Erikoistuin raskaan liikenteen valvontaan ja vesiliikenteen valvontaan.

Resurssipula on heijastunut suoraan liikenteen valvontaan. Viime aikoina puolet työajasta meni hälytys- ja kuljetustehtäviin ja puolet jäi liikenteelle. Automaattivalvonta on tullut vahvasti nopeusvalvontaan, mutta rattijuopumusten, raskaan liikenteen ja vesiliikenteen valvontaa ei oikein pysty automatisoimalla hoitamaan.

Liikennekuolemat ovat vähentyneet ja pahoistakin kolareista ­selviää nykyisin hengissä. 1980-luvulla liikenteessä kuoli tuhat ihmistä vuodessa, nyt enää neljännes tästä. Valtatieverkosto ja autojen turvalaitteet ovat parantuneet. Viime vuosina huumeratit ovat räjähtäneet silmillle. Kiinnijääneistä rattijuopumuksesta epäillyistä niitä alkaa olla jo enemmän kuin viinaratteja.

Olin 15 vuotta mukana tutkijalautakunnassa, joka tutkii kaikki maakunnan alueella tapahtuneet kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet. Ne ovat monisyisiä juttuja: mikä merkitys on ihmismielellä, kelillä, ajoneuvolla, liikenneympäristöllä ja miten sattumakin johdattelee asioita. Konginkankaan onnettomuus oli pysäyttävä juttu. Erityisen pahalta tuntui myös erään pienen lapsen hukkumistapaus.

Nykyisin vesillä on opittu käyttämään liivejä, eikä veneillä niin kännissä kuin ennen. Nuoremmat sukupolvet tekevät päiväpyrähdyksiä, eikä pimeällä ja sateella liiku kuin poliisivene ja uistelijat.

Tekniikan kehittyminen näkyy myös valvontavälineissä. Raskaassa liikenteessä ajopiirtureiden manipulointi oli iso ongelma, mutta nyt senkin paljastamiseen on konstinsa. Isojen autojen kanssa aletaan mennä maksimirajoilla. Kun osa teistä on hevoskärryaikakaudelta, ja niillä kulkee yli 30 metriä pitkiä ja yli satatonnisia rekkoja, ongelmia on luvassa."

Tuomo Ylönen, 36 vuotta poliisina: Työ tehdään yhdessä – yksin kukaan ei ole mitään

 

"Ajatus poliisin työstä kypsyi työskennellessäni vartijana Helsingin keskusvankilassa. Aloitin Helsingissä ja päädyin Jyväskylään. Toimin kenttätyössä koko 36 vuoden työurani ajan. Työtehtävät olivat sellaisia, että elin ja koin olevani oikeassa paikassa ja viihdyin kentällä loppuun asti. En tiedä, tulinko itse vuosien aikana hitaammaksi, mutta tehtävien määrät ovat tänä päivänä sellaiset, että homma on todella hektistä.

Lähtökohtaisesti, kun poliisia tarvitaan, ei kaikki ole kunnossa. Sain toimia 21 vuotta poliisikoiranohjaajana neljän eri koiran kanssa. Sitä kautta tuli onnistumisia ja onnellisiakin loppuja. Koirien kanssa kävin paljon myös erilaisilla vierailuilla kouluissa, päiväkodeissa ja esimerkiksi asukasyhdistysten tilaisuuksista. Lasten kanssa touhuaminen oli mukavaa. Enää sellaiseen ei ole aikaa. Vierailut madalsivat aitoja ja ihmisten oli helpompi lähestyä poliisia ja tulla puhumaan myös niistä vaikeista asioista.

Työ on haastavaa ja vaarallista. Välillä oli hankalia tehtäviä, välillä helpompia. Ryhmänjohtajana haastavinta oli henkilöstöhallinnan puoli. Saada 16–17 hengen ryhmä puhaltamaan yhteen hiileen. Kukaan ei ole yksin yhtään mitään, vaan työ tehdään yhdessä. Jokaisen pitäisi voida olla ryhmässä oma itsensä, eikä kenenkään vetää mitään roolia."

Seppo Lammi, 36,5 vuotta poliisina: Vanhan liiton miehenä kaipaan entisaikojen reiluutta

 

"Työskentelin levyseppähitsaajana ja kilpailin nuorten ampumahiihto-maajoukkueessa. Poliisiksi päädyin, kun armeijassa aloin miettiä, mitä rupeaisin tekemään isona. Pikkuserkun isä oli komisario ja ajattelin, että se voisi sopia omaan luonteeseeni. Viisi vuotta työskenneltyäni pääsin koirakurssille. Työskentelin viiden eri koiran kanssa koiranohjaajana yli 27 vuotta ja vedin myös koiraryhmää.

Perhedraamat, rajut väkivallanteot ja lapsiin liittyvät ­asiat koskettivat myös paatunutta kenttämiestä. Mieleen ovat jääneet myös tilanteet, joihin liittyi aseellista vastarintaa – kolmesti ammuttiin kohti ja, kun jouduit ampumaan takaisin, seurasi siitä pitkä tutkintaprosessi.

Olen sanonut, että kun virkamerkin ottaa, voi joutua jossain vaiheessa tekemään töitä löysässä hirressä useita vuosia. Itselläni prosessi kesti 2,5 vuotta, eikä se johtanut seuraamuksiin.

Elämä ja yhteiskunta muuttui työuran aikana siten, että vanhan liiton miehenä, kaipaan entisaikojen reiluutta. Nykypäivänä valitetaan niin pienistä asioista. Oikeusturva on hyvä asia, mutta tuntuu, että tietyt jutut syövät liikaa voimavaroja ja melko herkästi ollaan jenkkimeiningissä ensimmäisenä menossa oikeuteen.

Poliisin työ on koko ajan ihmissuhdetyötä. Kun joutuu puuttumaan ihmisten perusoikeuksiin, arvostellaan tekemisiäsi. Palkitsevinta kun pystyy auttamaan hädässä olevia ihmisiä.

Koiratoiminnassa tuli onnistumisia ja ryhmää johtaessa, kun erilaisten henkilöiden kemiat toimivat. Pyrin aina reiluuteen ja oikeudenmukaisuuteen ja sanomaan asiat suoraan. Se ei välttämättä kaikkia miellyttänyt.

Toivoisin, että poliisien määrän supistaminen loppuisi. Keikkamäärät ovat suuria ja on tullut uusia uhkakuvia. Muissa Pohjoismaissa poliisien määrää lisätään, meillä lasketaan. Ihmisten perusturvallisuuden tunne laskee, jos kerran elämässään pyytää poliisilta apua, eikä kukaan tulekaan paikalle. Niin pieniä asioita ei saisi tulla, etteikö niihin reagoitaisi."

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .