1941–1942: Sota pitkittyy

Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25.6.1941–19.9.1944. Sotaa edelsi talvella 1939–1940 käyty talvisota ja välirauhaksi kutsuttu aika. Meneillään oli toinen maailmansota.

Jatkosota alkoi, kun Neuvostoliitto pommitti Suomea ilman sodanjulistusta 25.6.1941. Suomalaisten suurhyökkäys alkoi Karjalan kannaksella heinäkuussa. Suomalaiset saavuttivat Laatokan rannat muutamassa päivässä.

Syyskuun alkuun mennessä Suomi oli saavuttanut talvisotaa edeltäneet rajat. Syyskuun 1. päivänä suomalaiset ampuivat Rajajoella teatraalisesti ”Mainilan laukaukset”.

Suomi valtasi Itä-Karjalan syksyn aikana. Karhumäki vallattiin 5. joulukuuta, ja Poventsan suomalaiset saavuttivat itsenäisyyspäivänä 1941.

Itä-Karjalan miehittäminen ei käynyt tappioitta. Taisteluissa kaatui vuoden 1941 loppuun mennessä jo yli 26?000 suomalaista sotilasta. Yksistään itsenäisyyspäivänä 1941 kaatuneita oli 90.

"Sotataidon menestystarina"

Joulukuun alussa 1941 elettiin käynnissä olevan sodan kannalta ratkaisevia hetkiä. Suomi oli miehittänyt Itä-Karjalan. Itsenäisyyspäivänä Iso-Britannia julisti Suomelle sodan. Saksalaiset joukot olivat lähinnä tavoitettaan, Moskovaa. Joulukuun 6. päivä Neuvostoliitto aloitti kuitenkin suurhyökkäyksen saksalaisia vastaan.

Samaan aikaan sota muuttui toden teolla maailmansodaksi, kun Japani teki yllätyshyökkäyksen Pearl Harbouriin 7. joulukuuta.

Itä-Karjalan miehitys oli suomalaisen sotataidon menestystarina. Samalla se aiheutti kuitenkin sisäisen ristiriidan.

–Sotahistorian tutkimuksessa on keskitytty torjuntavoittojen kesään 1944. Hyökkäysvaihe oli kuitenkin sarja Suomen armeijan sotilaallisia voittoja, menestyksekkäitä hyökkäyksiä, kiitos suomalaisten hyvän sotataidon, sotahistorian professori Jari Leskinen Maanpuolustuskorkeakoulusta muistuttaa.

Toisaalta eteneminen oli riskiratkaisu. Itä-Karjalan valtauksesta ei päättänytkään Suomen hallitus eikä presidentti, vaan ylipäällikkö. Päätös aiheuttikin hallituksessa kriisin, mutta ratkaisu hyväksyttiin hiljaisesti, koska marsalkka Mannerheimiä ei haluttu vastustaa.

–Silloin kuviteltiin, että sota voitetaan. Vuonna 1941 Suomi ei hakenut torjuntavoittoa, vaan voittoa. Silloin oltiin varmoja, että Saksa tuhoaa Neuvostoliiton eikä Itä-Karjalan valtauksesta haluttu tehdä luottamuskysymystä, sotahistorian emeritusprofessori Martti Turtola sanoo.

Mannerheim haki Itä-Karjalasta talvisodan revanssia, mutta varmisteli myös Suomen asemaa lyhyeksi odotetun sodan päätteeksi. Oletuksena oli, että Saksa jakaisi Neuvostoliiton alueet ja Suomi halusi varmistaa otteensa Itä-Karjalasta.

Osa rivisotilaista vastusti talvisotaa edeltävän rajan ylittämistä ja hyökkäystä Itä-Karjalaan.

Suomen tilanne oli kriittinen Karhumäen ja Poventsan valtauksen jälkeen. Jos Neuvostoliitolla olisi ollut tuolloin voimavaroja iskeä, tilanne olisi saattanut olla Suomen kannalta hirvittävä. Joukkojen huolto onnistui vain täpärästi.

–Niin kuin sotahistoriassa yleensä, valtio on voiton hetkellä heikoimmillaan. Silloin on ponnisteltu äärirajoille, Turtola sanoo.

–Oli ihan hiuskarvan varassa, ettei kuljetuskysymys aiheuttanut Suomelle täydellistä romahdusta. Suomalaiset olivat arvioineet väärin Itä-Karjalan rautateiden kunnon ja olettaneet saavansa sotasaaliiksi enemmän vetureita kuin mitä saatiin. Karjala oli suomalaisille kaiken kaikkiaan pettymys.

–Jos saa olla jälkiviisas, Itä-Karjalaan eteneminen oli virheratkaisu, Turtola summaa.

Sodan odotettiin päättyvän vuoden 1941 puolella. Suomi ei ollut varautunut sodankäynnin pitkittymiseen.

Ison-Britannian ja Suomen välien kiristyminen juonsi sekin juurensa itänaapuriin.

–Iso-Britannia ja Yhdysvallat huolestuivat Suomen armeijan etenemisestä kohti Muurmannin rataa. Suomalaiset saivatkin radan katkaistua, mutta Neuvostoliitto oli tehnyt jo uuden radan. Isossa-Britanniassa pelättiin, että jos Suomi jatkaisi hyökkäystä ja katkaisisi uudenkin radan, liittoutuneet eivät voisi enää toimittaa apua suoraan Neuvostoliittoon, Leskinen sanoo.

Ison-Britannian sodanjulistusta edelsi Winston Churchillin ja Mannerheimin salainen ja luottamuksellinen kirjeenvaihto. Iso-Britannia oli esittänyt marraskuun lopulla uhkavaatimuksen, että se julistaa sodan, jollei Suomi ilmoita pysäyttävänsä hyökkäystä. Churchill pyysi samaa vielä kahdenkeskisessä kirjeessään Mannerheimille.

–Churchill tunsi Mannerheimin hyvin ja he olivat kirjeenvaihdossa. Churchill lähetti Mannerheimille tuttavallisen kirjeen, jossa hän pyysi, että Suomi pysäyttäisi hyökkäyksen, vaikka ilman erityistä julistusta, vaivihkaa. Samalla hän kuitenkin uhkasi sodalla, jos hyökkäys jatkuisi.

Mannerheim vastasi diplomaattisesti, että Suomi etenee niin pitkälle kuin katsoo tarpeelliseksi. Hän ei voinut kertoa, että oli jo antanut käskyn hyökkäyksen pysäyttämiseksi.

–Neuvostoliitto painosti Isoa-Britanniaa julistamaan Suomelle sodan. Mannerheim arvasi, että jos hän olisi kirjoittanut, etteivät suomalaiset hyökkää pidemmälle, kirje olisi päätynyt myös Moskovan tietoon. Silloin Neuvostoliitto olisi voinut hyökätä, ja suomalaisia miehiä olisi menetetty turhaan, Leskinen toteaa.

Varsinaista sotaa Suomen ja Ison-Britannian välillä ei koskaan käyty. Iso-Britannia oli kyllä jo aiemmin, kesällä 1941, pommittanut Liinahamaria.

–Ainoa sotatoimi oli, että brittiläiset kaappasivat suomalaisia sotalaivoja ja vangitsivat suomalaisia merimiehiä. Heidät vietiin Mansaarelle ja heitä painostettiin siirtymään merimiehiksi Ison-Britannian puolelle, koska merimiehistä oli pulaa. Kauppalaivojen upseeristo kieltäytyi ehdottomasti, mutta merimiehistä osa lähtikin, Turtola kertoo.

Ison-Britannian julistama sota heikensi Suomen ulkopoliittista asemaa. Pelättyä Yhdysvaltain sodanjulistusta Suomelle ei onneksi koskaan tullut.

–Suurin uhka oli, että Yhdysvallat julistaisi sodan Suomelle. Siinä pelossa tiukennettiin muun muassa sotasensuuria Suomessa, Jari Leskinen sanoo.

Alkoi asemasodan vaihe.

Sotasankari Leivonmäeltä

Äänisen pohjoisrannalla ja Muurmannin radan varrella sijaitsevasta Karhumäestä tuli suomalainen kaupunki kahden ja puolen vuoden ajaksi 1941. Kaupungin valtaaminen vaati kovia ponnisteluja. Taistelut kestivät lähes kuukauden. Suomalaisia kaatui 1

500  ja neuvostosotilaita noin 8?000.

Yksi Karhumäen valtauksen sankareista oli leivonmäkeläinen Mannerheim-ristin ritari Toivo Nikodemus Häkkinen. Hän toimi Jääkäripataljoona 2:n komentajana.

Häkkisen Mannerheim-ristin myöntämisen perusteissa sanotaan: ”Karhumäen–Poventsan operatioissa taisteluosasto Häkkinen vihollisen selustassa toimien murskasi vihollisen vahvat asemat Lumbusin maastossa, löi vihollisen täydellisesti hajalle, ryhtyi tarmokkaaseen takaa-ajoon, jolloin vihollisen joukot pakokauhun vallassa perääntyivät tai jäivät taisteluosasto Häkkisen joukkojen jalkoihin antautuen laumoittain vangiksi. Ripeällä hyökkäyksellä majuri Häkkinen valloitti Poventsan kaupungin ja saavutti Stalinin kanavan. Sieltä hän johti taitavasti ja urhoollisesti osastonsa vastahyökkäyksiä Poventsan lounaispuolelle tunkeutunutta yhdeksänkertaista vihollista vastaan lyöden sen täydellisesti usean päivän kestäneissä keskeytymättömissä taisteluissa.”

Häkkinen haavoittui syyskuussa 1941 Syvärillä ja tammikuun 1942 alussa Poventsassa. Hän kuoli Viipurissa sotasairaalassa keväällä 1944. Häkkinen on haudattu Leivonmäen sankarihautaan.

Asemasotavaiheessa Karhumäen kaupungissa elettiin niin normaalia elämää kuin mahdollista. Rintamalle oli noin 30 kilometriä.

–Karhumäki oli neuvostokaupunki, jossa oli lähinnä vain hotelli ja rautatieasema. Rintamalla olleille se oli taivaan esikartano, sotahistorian emeritusprofessori Martti Turtola kertoo.

Kaupungissa oli muun muassa teatteri- ja urheilutoimintaa.

–Tapio Rautavaara heitti siellä yli 80 metriä keihästä ensimmäisenä maailmassa. Kilpailut eivät vain olleet viralliset.

Karhumäessä toimi lisäksi 1941–44 armeijan alaisena Tivoli Sariola, niin sanottu Karhumäen tivoli.

Joulukuu 1941 : Sota laajenee

2.12. Viimeinen neuvostoliittolainen evakuointialus lähtee miehitetystä Hangosta.

3.12. Suomalaiset miehittävät Hangon. Ruotsalaiset vapaaehtoiset nostivat ensimmäisenä salkoon Suomen sotalipun. Evakuointilaiva Josif Stalin tuhoutuu Viron rannikolla ajettuaan miinaan. Laivaan oli ahdettu lähes 5 600 sotilasta ja siviiliä. Heistä  1 900 kuolee, ja venäläiset pelastavat noin 1 700. Viron rannikolle ajatuneessa laivassa oli elossa noin 1 800 henkilöä. Suurin osa heistä päätyy Saksaan. 750 kuljetetaan sotavangiksi Suomeen.

5.12. Karjalan armeijan joukot valtaavat Karhumäen alueen.

6.12. Suomalaiset etenevät Poventsaan. Suomen eduskunta päättää liittää talvisodassa menetetyt ja sittemmin takaisinvallatut alueet Suomeen. Iso-Britannia julistaa sodan Suomelle. Saksalaiset ovat Moskovan porteilla.

7.12. Japani tekee yllätyshyökkäyksen Pearl Harbouriin.

8.12. Yhdysvallat julistaa sodan Japanille, ja sodasta tulee maailmanlaajuinen.

Juttu on julkaistu Keskisuomalaisessa 6.12.2011.

Jyväskylän lähellä asuva Matti rakastui Ita-Karjalassa – ja tuli isäksi

Matin ja Marjaanan tarina: ”Vielä tulee parempi elämä”

Kastemekko venäläisestä laskuvarjosta

Vaajakoskelaisen Hannu Kilpisen isä talletti paloja sota-arjesta

Sarkapuku pysyy aina veteraanin sydämessä

Tuliainen kertoi ritarin rakkaudesta