"200 000 euron arvoinen nousu sohvalta" - ja tulikin 400 000 e

Savonlinnalaismiehelle kävi erikoinen tuuri hänen voitettuaan kaksi 200 000 euron pottia Kenosta syyskuussa. Tätä hän ei tiennyt vielä siinä vaiheessa, kun eräänä maanantai-iltana löhöili sohvallaan työpäivän jälkeen.

Mies kertoo, että toukokuusta lähtien hänen käytössään ollut kenorivi oli uusimatta, ja hän päätti nostaa ahterinsa sohvalta, vaikka etenkin maanantaisin sohvan kutsu on vahva.

– Aikaa oli alle puoli tuntia peliajan loppumiseen, joten aika tipalla se oli. Kannatti nousta, se oli 200 000 euron arvoinen suoritus, mies naureskelee.

Koneen arpoma kenorivi oli tuottanut mukavasti jo aiemmin, joten mies ei halunnut katkaista hyvää putkea. Rivi oli antanut aiemmin kymppien ja satasen voittoja.

Kahden osumarivin selvitys on siinä, että mies on pelannut samoja numeroita milloin iltapäivä-, milloin ilta- ja milloin molemmissa arvonnoissa. Voitokkaana päivänä rivi olikin jo kertaalleen pelattu, kun mies nousi sohvan lämmöstä tekemään rivin vielä varmuuden vuoksi.

– Kun sitten näin tekstin "voitit 200 000 euroa", en uskaltanut varmistaa netistä muistikuvaani siitä, että minulla on toinenkin samanlainen rivi. Kun Veikkauksesta soitettiin, minulle tuli varmuus siitä, että 200 000 euron voittoja olikin kaksi.

– Ei sitä hirveästi silti tuuleteltu. Meinattiin avata pitkään säilytetty samppanjapullo, mutta sekin jäi tekemättä, sillä aamulla piti mennä töihin.

Suuria muutoksia voitto ei tuo pariskunnan elämään, mutta eläkkeiden pienuudesta on ollut puhetta avopuolison kanssa.

– Nyt ei tarvitse enää olla siitä huolissaan. Mutta uusi sänky ostetaan. Sen hankinta on kyllä viivästynyt vain oman saamattomuuden vuoksi, mies tunnustaa.