3D-printterillä voi tulostaa uuden käden tai vaikka talon

3D-tulostaminen on viime vuosina ottanut huimia harppauksia. Viime kuussa kiinalainen yritys kertoi tulostaneensa valtavilla 3D-tulostimilla 10 omakotitaloa yhdessä päivässä. Yrityksen mukaan yhden tulostetun talon hinnaksi tuli alle 3600 euroa.

Yhdysvalloissa asiantuntijat ovat arvioineet, että 3D-printtereiden määrä kuluttajien käytössä kaksinkertaistuu tänä vuonna. Printtaaminen on tavallisille kuluttajille kuitenkin vielä varsin kallista ja hidasta. Yksittäisen pienen käyttöesineen printtaamiseenkin kuluu yhä tunteja.

3D-tulostus voi silti muuttaa kokonaisen ihmiselämän. Lääketieteen saralla 3D-tulostimilla on tuotettu potilaille muun muassa erilaisia proteeseja. Yhdysvalloissa on kehitteillä 3D-tulostin, joka printtaisi uutta ihoa suoraan palovammapotilaiden vammoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.