AKT ei hyväksy yhteiskuntasopimusta – "Ajankohta neuvotteluille oli väärä"

Kuljetusalan ammattiliitto sanoo valmistautuvansa liittokohtaiselle kierrokselle.

Kuljetusalan AKT ei lähde mukaan yhteiskuntasopimukseen. Liitto sanoo valmistautuvansa liittokohtaiselle kierrokselle.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen sanoi tiedotustilaisuudessaan, että liiton valtuuston päätös oli yksimielinen. Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ajankohta neuvotteluille oli väärä, kun hän aloitti yhteiskuntasopimusneuvottelut viime vuonna.

– AKT:lla oli vielä kaksi vuotta nykyistä sopimusta jäljellä. Vuoden 2016 syksy olisi ollut Sipilältä oikea ajankohta, kun sopimusta on kolme kuukautta jäljellä, Piirainen sanoo.

Hän vertasi valmistunutta sopimusta SAK:n syyskuun ehdotukseen. Hänen mukaansa esimerkiksi paikallisen sopimisen linjaukset ovat yhteiskuntasopimuksessa olennaisesti SAK:n ehdotusta heikommat.

– Kaikilta keskeisiltä osilta sopimus eroaa SAK:n syyskuun ehdotuksesta, Piirainen sanoo.

Piiraisen mukaan maan hallitus ei ole myöskään tällä viikolla luvannut vetää pois 1,5 miljardin euron lisäleikkauksia ja veronkorotuksia sekä toteuttaa miljardin euron veronkevennyksiä. Aiemmin hallitus asetti nämä porkkanat yhteiskuntasopimukselle. Piiraisen mukaan palkansaajien ostovoima laskee liikaa ilman veronkevennyksiä.

Useat SAK:laiset liitot käsittelevät tänään suhtautumistaan sopimukseen. Myös Rakennusliitto on tänään ilmoittanut, ettei lähde mukaan yhteiskuntasopimukseen.

Pääministeri Sipilä ei kommentoi millään tavalla joidenkin liittojen poisjääntiä yhteiskuntasopimuksesta. Pääministerin mukaan työmarkkinajärjestöt päättävät sen, kaatuuko yhteiskuntasopimus muutamien liittojen poissaoloon.

Pam ei lähde neuvottelemaan kilpailukykysopimuksesta – pui asiaa kolme tuntia

Tehy pitkin hampain neuvotteluihin ja kilpailukykysopimuksen taakse

Metalliliitto tiukoin ehdoin yhteiskuntasopimuksen taakse

Paperiliitto, Ilmailualan Unioni ja Merimies-Unioni valmiina yhteiskuntasopimukseen