Aalto korvaa Ahosen Varman hallituksessa

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto (sd.) korvaa kannonkoskelaislähtöisen Jouko Ahosen (sd.) työeläkevakuutusyhtiön Varman hallituksessa. Aallon valinnasta päätti Varman hallintoneuvosto kokouksessaan torstaina. Oman ilmoituksensa mukaan Aalto ryhtyy hoitamaan hallitusjäsenyyttä 1.4.2012 alkaen.

Paperiliiton entinen puheenjohtaja Jouko Ahonen joutui kovan julkisen ryöpytyksen kohteeksi vuosi sitten syksyllä, kun hän puolusti televisio-ohjelmassa työeläkeyhtiöiden johtajien kovia palkkoja ja palkkioita. Kohun seurauksena Ahonen siirrettiin syrjään Paperiliiton toiminnasta. Hän on ollut Varman hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 2003. Viime keväänä hänelle löytyi uusi työpaikka Teollisuuden Palkansaajien elinkeino- ja edunvalvontaasiamiehenä.

Varman hallituksen jäsenelle maksetaan 16 000 euron vuosipalkkio sekä 500 euroa jokaiselta kokoukselta, johon hän osallistuu.

Hallituksen jäsenenetuihin kuuluu myös työntekijän eläkelain mukainen vakuutus, jonka perusteella palkkiokorvauksesta maksetaan TyEL-maksu ja joka kartuttaa hänen eläkettään.