Ahvenanmaan kirkkopalon taustalla oli masennus

Ahvenanmaalaisen Hammarlandin kirkon polttoyrityksen taustalla oli kirkon sytyttäjien masennus. Kaksi syytettynä olevaa 17-vuotiasta tyttöä kertoivat keskiviikkona näkemyksensä tapahtumista käräjäoikeudessa.

- Me molemmat olimme masentuneita, enkä nähnyt mitään muuta ulospääsyä, sanoi toinen syytetyistä oikeudessa.

Tytöt heittivät seitsemän polttopulloa sisään kivikirkon ikkunasta helmikuussa. Koko keskiajalla rakennettu kirkko arvokkaine alttaritauluineen kärsi nokivahinkoja. Tytöt suunnittelivat iskua viikon verran etukäteen. Heidän mukaansa suunnitelmana oli, että tuli leviäsi myös alttaritauluun.

Tyttöjä syytetään törkeästä vahingonteosta ja tuhotyöstä. Syytetyt kiistävät syyllistyneensä tuhotyöhön, mutta ovat tunnustaneet vahingonteon.

Rangaistuksena tuhotyöstä on vankeustuomio, mutta se voidaan muuntaa nuorisorangaistukseksi. Lisäksi syytettyjä odottavat lähes 94 000 euron vahingonkorvaukset.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.