Aila Paloniemi teki päätöksen ehdokkuudestaan – myös Pekkarisen vetäytyminen vaikutti

Jyväskyläläinen kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) on päättänyt lähteä mukaan eduskuntavaaleihin tavoittelemaan viidettä kauttaan eduskunnassa.

– Tähän tulokseen tulin aidosti ja vilpittömästi harkiten. Mietin myös omaa elämääni, minulla on lapsenlapsi ja monenlaisia asioita, joita voisin tehdä ja harrastaa vapautuvalla ajalla.

Paloniemen myönteiseen päätökseen vaikutti kuitenkin useampi asia. Yksi niistä oli keskustan eduskuntaryhmässä tapahtuva sukupolvenvaihdos, jonka myötä kymmenkunta konkaripoliitikkoa jättää eduskunnan. Keski-Suomen vaalipiirissä ison aukon jättää Mauri Pekkarinen 40 eduskuntavuoden jälkeen.

– En tehnyt päätöstäni pelkästään Pekkarisen vetäytymisen takia, mutta kyllähän se tietysti muuttaa asetelmaa Keski-Suomessakin. Ei ole vielä ollut sellaista tilannetta, ettei tämä suuri mies olisi ollut ehdokkaana. Se tekee tilaa ei pelkästään istuville kansanedustajille vaan myös uusille ehdokkaille, mikä on tärkeää.

Sukupolvenvaihdos on herättänyt myös äänestäjiä.

– Minuun on vedottu kovasti, etteivät kaikki osaavat pitkänlinjan ihmiset jäisi pois vaaleista, kertoo Paloniemi.

Keskustan eduskuntaryhmän naisista Paloniemi on Sirkka-Liisa Anttilan ja Anu Vehviläisen kanssa pitkäaikaisimmat kansanedustajat. Vehviläinen on antanut suostumuksensa ehdokkaaksi, Anttila ei ole vielä ilmoittanut päätöstään.

Naisia ylipäätään on vain 13 yhteensä 49 kansanedustajasta. Tähän epäsuhtaan Paloniemi toivoo myös muutosta, jossa myös puolueella on tekemistä.

Paloniemi lähtee vaaleihin itselleen tärkeillä sosiaalipolitiikan ja sivistyksen aiheilla, joiden parissa hän on työskennellyt alusta asti. Toinen työsarka, jossa hän on lähes 15 vuotta ollut mukana on ulko- ja turvallisuus- sekä kehityspolitiikka.

– Minulla on meidän keskustan ryhmässä istuvista nykyisistä kansanedustajista pisin kokemus ulkoasiain valiokunnasta ja vastaan eduskuntaryhmämme kehityspolitiikasta.

Kuluvalla vaalikaudella Paloniemi on ollut myös valtionvarainvaliokunnassa ja tulevaisuusvaliokunnassa ja Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja sekä Suomen ETYJ-valtuuskunnan puheenjohtaja.

Ennen kansanedustajauraansa Paloniemi työskenteli toimittajana sekä lehdistössä että televisiossa.

Keski-Suomen istuvista keskustalaisista kansanedustajista myös Anne Kalmari ja Petri Honkonen ovat ehdokkaina. Myös Petri Neittaanmäki pyrkii uudelleen eduskuntaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .