Ainakaan palokunta ei voi pelastaa sunnuntain mulahtajaa

Sunnuntai-iltana Keiteleseen Äänekoskella uponnut auto nökötti pohjakosketuksissa Risusaaren ja Mämmenkylän välillä edelleen maanantaina päivällä. Maanantaina paikan tarkistanut palokunta eristi auton lippusiimalla, jotta lisähälytyksiä erikoisesta näystä ei enää tule. Palokunnan eväät auton suhteen loppuivat siihen.

– Meillä ei ole keinoja nostaa autoa ylös. Se jää omistajan hoidettavaksi, päivystävä palomestari Jari Korpela totesi.

Paikalla on matalikko, eikä siitä ole kesällä asiaa veneellä läpi. Nytkin joitain metriä ennen uppoamispaikkaa olevaa kaislikkoa lävisti railo. Jari Korpelan mukaan jäätä on auton uppoamispaikassa noin 10 senttiä, joten millään kovin raskaalla koneella paikalle ei ole asiaa.

Vaikeuksia nostoon tuo myös se, että mantereen puolelle on uppoamispaikasta useita kymmeniä metriä, ja Risusaari on nimensä mukaisesti saari.

– Jos autolla aikoo vielä lähteä jäälle, pitää kyllä käyttää vahvaa harkintaa, Korpela painotti ja kehotti mieluummin jättämään auton rantaan.

– Jos ei tunne vesiä, niin silloin sinne ei ainakaan ole asiaa.

Sunnuntaina uponneen auton kuljettaja pääsi pelastautumaan jäälle ikkunan kautta ennen kuin jää petti auton alta.

Keiteleen Lossinrannassa pilkillä istuneet miehet kertoivat, että jäätä on 30–40 senttiä, mutta se ei ole teräsjäätä.

Railoja on runsaasti Keiteleen ohella myös muissa järvissä, ja lämpötilavaihtelut lisäävät niiden määrä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .