Air Finlandin lentäjät aloittivat lakon

Air Finlandin lentäjät ovat aloittaneet lakon. Lentäjiä edustavan Akavan mukaan aamupäivän keskusteluissa ei edistytty merkittävästi.

Puolen päivän aikaan alkanut työnseisaus kestää vuorokauden, jonka aikana Air Finlandin lennot perutaan. Yhtiö on ostanut korvaavat lennot multa yhtiöiltä.

Finnmatkoilta arvioidaan, että sen asiakkaille lakosta aiheutuu pahimmillaan yli kahden vuorokauden myöhästyminen. Kyseessä ovat matkustajat, jotka odottavat paluulentoa Bangkokista Helsinkiin.

Yhtiö ja lentäjät ovat neuvotelleet marraskuusta asti. Lentäjät antoivat lakkovaroituksen kaksi viikkoa sitten. Ylityökieltoon he menivät helmikuussa.

Lentäjät ovat vaatineet muun muassa lisää vapaapäiviä sekä uusia työaikajärjestelyjä. Nykyisellä päivystysjärjestelmällä ulkomailla oloa voi kertyä yli 20 päivää kuukaudessa, kertovat lentäjät.

Lentäjät ovat uhanneet seisauttaa liikenteen vuorokaudeksi myös ensi ja sitä seuraavan viikon keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.