Ajokeli jatkuu vaarallisena Etelä-Suomessa – "pientä riskiä myös perjantaina"

Useita ulosajoja ja peltikolareita – pöllyävä lumi ja liukas tie näkyvät liikenteessä.

Pöllyävä lumi ja liukkaat tiet haittaavat autoilijoita torstaina aina yöhön asti, mutta perjantaina pitäisi helpottaa. Vaarallisen ajokelin varoitukset ovat voimassa vielä torstaina Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa, kertoo Ilmatieteen laitos.

– Lumi pölisee ja tien pinta on kiillottunut liukkaaksi. Näkyvyyttäkin se haittaa, kertoo päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.

Ajokeli on mahdollisesti vaarallinen lumisateen ja pöllyävän lumen takia myös Keski-Suomessa, Savossa, Karjalassa, Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Lumisade ja liukkaus ovat aiheuttaneet torstaina useita ulosajoja Kehä III:lla ja Nelostiellä ja päivä on ollut kiireinen, kertoo Helsingin tieliikennekeskus. Vakavampia onnettomuuksia ei keskuksen tietojen mukaan ole ollut. Kolmostiellä Hämeenlinnanväylällä tosin kaksi henkilöautoa ja linja-auto kolaroivat puoli 12:n aikaan ja yksi loukkaantunut kuljetettiin sairaalaan, kertoo pelastuslaitos. Toinen kaista oli onnettomuuden vuoksi jonkin aikaa suljettuna.

Myös Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että päivän mittaan Helsingissä ja sen ulkopuolella on tapahtunut useita peltikolareita.

Perjantaina päästään paremmin suolaamaan

Jo keskiviikkona pelti alkoi rytistä, rekkoja jäi Kehä III:lla jumiin ja Lohjalla sattui lumisessa ja liukkaassa kelissä vakava liikenneonnettomuus, jossa kaksi pikkulasta kuoli. Meteorologi Vallan mukaan torstai-iltana ajokeli ei ole yhtään parempi. Etelä-Suomeen puskee mereltä tuulta ja Itä-Suomeen Laatokalta lunta.

Perjantaina helpottaa ja luvassa on normaalia talvikeliä, Valta lupaa. Päivällä on vielä ajoittain heikkoa lumisadetta, mutta ei niin sakeaa kuin torstaina. Lumipyryt voivat kuitenkin olla arvaamattomia.

– Pientä riskiä on huomennakin, kannattaa olla tarkkana.

Keskiviikkona keli oli erityisen kehno sankan lumisateen lisäksi siksi, että pakkasen takia teitä ei kannattanut suolata, Valta kertoo. Lumi jämähti ja kiillottui tien pintaan. Perjantaina lämpötila kuitenkin laskee lähelle nollaa Etelä- ja Kaakkois-Suomessa, joten teitä suolataan ja tilanne paranee.

VR:ltä kerrotaan, että junaliikenteessä on torstaina ollut jonkin verran myöhästymisiä, mutta ne ovat johtuneet lähinnä nopeusrajoituksista ja teknisistä ongelmista, eivät säästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Saksassa peruttiin kaikki pikajunat kovan tuulen vuoksi