Ajokeli on tänään mahdollisesti vaarallinen idässä ja pohjoisessa

Lunta pyrytti eilisen aikana eniten Porvoossa ja Lahdessa.

Ajokeli on tänään huono maan itä- ja pohjoisosissa lumisateen takia.

Ilmatieteen laitoksen mahdollisesti vaarallisen liikennesään varoitus on voimassa Etelä-Karjalassa, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Eilen Etelä-, Keski- ja Itä-Suomen ylle levinnyt sankka lumisade ei aiheuttanut vakavia onnettomuuksia. Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan maanantaina tapahtui joitakin tieltä suistumisia, ja poliisin tietoon tuli niin ikään ulosajoja ja peltikolareita.

Lunta pyrytti eilisen aikana eniten Porvoossa ja Lahdessa, jossa Ilmatieteen laitoksen mittauspisteille kertyi 16 senttiä lunta. Meteorologi Petri Hoppula kertoi, että lumisadealue kattoi eilen lähes koko Etelä- ja Keski-Suomen sekä Kainuun ja Koillismaan. Vain Pohjanmaan rannikolla oli alue, jossa ei satanut. Hoppulan mukaan näin voimakas lumentulo ei ole ajankohtaan nähden tavanomaista. Vaikka kevät toki onkin ailahtelevainen ja sadealueita liikkuu paljon, lumimäärä on huhtikuun alulle runsas.