Ajokieltojen määrääminen siirtyy jatkossa poliisille – rattijuopolle määrätään tyypillisesti 50 päiväsakkoa ja kuusi kuukautta ajokieltoa

Aiemmin tuomioistuimille kuulunut ajokieltojen määrääminen siirtyy kesäkuun alusta kokonaan poliisille. Kortti voidaan ottaa hyllylle niin rattijuopumuksesta kuin muistakin liikennerikoksista.

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan rattijuopumuksesta määrätään tuomioistuimissa tyypillisesti noin 50 päiväsakkoa. Rattijuopumuksesta kortti on otettu hyllylle keskimäärin puoleksi vuodeksi ja törkeissä tapauksissa ajokiellon mediaanipituus on ollut noin 9,5 kuukautta.

Toistuva syyllistyminen rikoksiin pidentää ajokieltoja ja lisää vankeusrangaistuksen määräämisen todennäköisyyttä. Vankeusrangaistuksen saaneiden osuus tutkituista tuomioista oli kahdeksan prosenttia.

Helsingin yliopisto kävi tutkimuksessa läpi vajaat 3  700 oikeuden ratkaisua poliisin ajokielto-ohjeita ja sakkokäsikirjaa varten. Tutkitut tuomiot on annettu vuonna 2017.

Maakuntien palvelukeskuksissa pääsee vähemmällä

Alkoholirattijuopumuksesta alhaisimpia päiväsakkoja määrätään tutkimuksen mukaan Lapin ja Itä-Suomen käräjäoikeuksissa. Siellä saman promillemäärän puhaltamalla pääsee keskimäärin noin kuusi päiväsakkoa vähemmällä kuin muualla maassa. Länsi-Suomessa tuomitaan keskimäärin kolme päiväsakkoa vähemmän kuin Etelä-Suomessa.

Tutkimuksessa todetaan, että rangaistuskäytäntö on kevyempi taajaan asutuissa kunnissa, niin sanotuissa maakuntien palvelukeskuksissa, joissa käydään asioimassa ympäröivältä maaseudulta.

Jokainen promillen kymmenyksen lisäys veren alkoholipitoisuudessa näyttää lisäävän tutkimuksen perusteella päiväsakon määrää neljällä päiväsakolla.

Yhden päiväsakon määrä lasketaan henkilön tuloista, ja se on vähintään kuusi euroa. Jos henkilöllä on tuloja, päiväsakon rahamäärä lasketaan vähentämällä nettokuukausituloista 255 euroa ja jakamalla jäljelle jäänyt nettokuukausitulo luvulla 60.

Esimerkiksi 2  500 euron nettotuloilla yhden päiväsakon hinta on noin 37 euroa, jolloin rattijuopumuksesta napsahtaa tutkimuksen perusteella noin 1  850 euroa.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 13.30. Promillen kymmenyksen lisäys nostaa päiväsakon määrää noin neljällä päiväsakolla, ei 4,5:llä, kuten jutussa aiemmin sanottiin.

Uusimmat

Kotimaa

Jämsässä viikonlopun aikana mökkimurtoja – näitkö jotakin epäilyttävää?

Marko Anttila sai Mörkö-mukit loppumaan Iittalasta ja Prismoista – "Kiinnostus nousi merkittävästi tuossa puolen yön jälkeen"

Nuorta miestä ja tyttöä syytetään liikuntarajoitteisen naisen murhasta, tyttö oli epäillyn teon aikaan 15-vuotias

Mies käveli ulos Palokan Citymarketista varastetut vaatteet ja kengät päällään

Humalainen henkilöauton kuljettaja päätyi ojaan Äänekoskella – auton ovi väännettiin auki

Katainen laittanut hakemuksen vetämään Sitran yliasiamiehen pestiin – ex-pääministeri on palaamassa Suomeen Brysselistä

Tikkakoskelta kaksi Hawk-konetta saattamaan Muuramen muflonia, Mörköä ja muita sankareita

Näkökulma: Tunteita herättäneet pärjäsivät parhaiten EU-vaaleissa – Suomalaisia koskettanut elämäntarina on merkittävä selittäjä äänikuninkuuden taustalla

Upin Tiilikainen: EU-kriittisten edustajien pitää löytää yhteinen linja, jos ne haluavat vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa

Mies vainosi ex-kumppaniaan Jyväskylässä: Pommitti sadoilla viesteillä, levitti naisen alastonkuvia, seurasi kuntoilusovelluksen avulla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.