Alakoululaiset askartelivat teknologiaa – Näin toimii Täys Osuma -peli

Valtakunnallinen Tämä toimii! -teknologiakilpailu järjestettiin Jyväskylän yliopistolla eilen keskiviikkona. Kilpailussa 4.–6. luokkien oppilaat ovat noin neljän hengen ryhminä ideoineet ja valmistaneet liikkuvia leluja. Leluille suunniteltiin myös mainokset ja lapset pitivät rakennusprosessista päiväkirjaa.

Keski-Suomen aluekilpailua arvioi tuomaristo, jonka muodostivat Harvian, Mustankorkean, Jyväskylän yliopiston henkilökunnan sekä Keski-Suomen LUMA-keskuksen edustajat. Keski-Suomen kouluista kilpailuun osallistui ennätysmäärä, 21 ryhmää.

Sekä oppilaiden että tuomariston mielestä paras lelu oli Täys Osuma -peli, jonka olivat suunnitelleet Pyry Särkijärvi, Onni Tuhkanen, Vertti Leskinen, Arttu Saikkonen ja Otso Honkonen Lehtisaaren koulun 5A ja 5B -luokilta. Pelissä on tarkoitus osua katapultilla sähkömoottorilla pyöriviin vihreisiin koreihin tai pienessä uima-altaassa liikkuvan laivan katolle. Pisteitä saa osuman mukaan 50–800.

Tämän vuoden kilpailun teemana oli kierrätys, ja osallistuvien ryhmien tuli kerätä mahdollisimman suuri osa käyttämästään materiaalista kierrätettynä kouluista ja kodeista. Lehtisaaren koulun pojat olivat tuomariston mukaan hyödyntäneet kierrätettyä materiaalia erityisen hyvin. Poikien mukaan peli rakentuu vanhoista leluista ja tavallisesta kotona syntyvästä jätteestä.

– Moottorit ovat molemmat mun vanhoista kauko-ohjattavista autoista, laiva on tehty kenkälaatikosta ja laivan ponttoonit on isän kaljatölkeistä, kertoo Onni Tuhkanen.

Lasten keskinäisen vertaisarvioinnin palkinnoksi pojat saivat Jyväskylän yliopisto -juomapullot ja karkkia. Kolme aluekilpailun tuomariston mielestä parasta peliä pääsee myös toukokuussa Helsingin Kaapelitehtaalle, jossa valitaan koko Suomen paras Tämä toimii! -peli. Lehtisaaren koulun pojat odottavat jo innolla matkaa.

– Tuntuu ihan mahtavalta! Toivottavasti pääsisi hotelliin yöksi, toteaa Arttu Saikkonen.

– Kädet tärisee, pakko istua välillä, Vertti Leskinen huokaa.

Tämä toimii! -kilpailun toteuttaa LUMA-keskus Suomi, jonka tavoitteena on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opiskeluun.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .