Alkuvuoden palokuolematilanne on synkkä

Helmikuun loppuun mennessä Suomessa kuoli tulipaloissa yhteensä 22 ihmistä. Luku on peräti kymmenen enemmän kuin viime ja toissa vuonna vastaavaan aikaan.

Vaikka alkuvuoden palokuolematilanne näyttää varsin synkältä, on palokuolleiden lukumäärä ollut laskussa tämän vuosikymmenen.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan viime vuoden aikana tulipaloissa kuoli kaiken kaikkiaan 58 ihmistä.

- Alkuvuoden palokuolematilanteen perusteella näyttää siltä, että vastoin muutaman viime vuoden trendiä tänä vuonna ollaan menossa huonompaan suuntaan, Keskusjärjestön tiedotteessa todetaan.

Järjestö muistuttaakin suomalaisia huolehtimaan paloturvallisuudesta nyt entistä voimakkaamin.