Alpakka Dalton sai tappotuomion KHO:lta

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt valituksen, jolla yritettiin estää Ruotsista tuodun alpakan lopettamismääräys. Rantsilassa Pohjois-Pohjanmaalla toimiva matkailuyrittäjä toi toissa kesänä lemmikseen Dalton-nimisen alpakan, jolle Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi lopettamiskäskyn maahantuontiin liittyneiden puutteiden vuoksi.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta ei sekään heltynyt eläimen säilyttämiseen. Alpakka on ollut eläinlääkärin määräämässä karanteenissa ja todettu terveeksi lokakuun alussa.

Viranomaiset katsoivat, että ilman tuonti-ilmoitusta, rekisteröintiä ja tuberkuloositestausta Dalton ei voi elää Suomessa.

- Olen pettynyt päätökseen. Lakimieheni selvittää vielä, voiko asiaa viedä EU:n tasolle, sanoo alpakan omistaja Eija Lehto.

Hän oli valmistautunut vain tuberkuloositestin tekoon.

- Tosin Oulun seudulla pätevää testaajaa ei lienekään näin harvinaisessa tapauksessa.

Daltonin puolesta kampanjoitiin sosiaalisessa mediassa ja jopa kehotettiin kansalaistottelemattomuuteen. Lehto aikoo silti edetä lain mukaan.

- Eihän eläinkään pitäisi piiloon viemisestä.