Ampujaksi epäilty Matti Saari kuoli illalla

Tampereelle tuotu Kauhajoen ampuja Matti Juhani Saari kuoli sairaalassa kello 16.46. Hänet tuotiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (Tays) vakavasti loukkaantuneena noin kello 14.30. Miehellä oli päässä ampumavamma. Johtajaylilääkäri Matti Lehdon mukaan miehellä oli niin massiivinen ja vaikea aivomamma, että leikkaushoito oli mahdoton.

Kauhajoen ampumavälikohtauksessa päähän loukkaantunut nuori nainen on hoidossa Taysissa. 21-vuotias nainen tuotiin Tampereelle iltapäivällä. Sairaalan mukaan potilaan tila on vakaa eikä hänellä ole välitöntä hengenvaaraa.

Naisen epäiltiin ensin saaneen sirpalevammoja. Myöhemmin selvisi, että hänellä oli myös ampumavamma.

Tays varautui suuronnettomuuteen Kauhajoen tapahtumien vuoksi. Esimerkiksi suunniteltuja leikkauksia peruttiin. Ensimmäiset tiedot välikohtauksesta tulivat kello 11.25. Sairaala valmistautui lähettämään Seinäjoelle hoitoryhmän, johon kuului viisi lääkäriä ja viisi hoitajaa. Ryhmä oli tarkoitus hakea Tampereelta helikopterilla. Rajavartiolaitoksen Super Puma oli jo laskeutumassa Taysin laskupaikalle, kun tehtävä peruttiin.

Yhdeksän ruumista luokassa, yksi käytävällä

Keskisuomalaisen tietojen mukaan yhdeksän ruumista löytyi koululuokasta ja yksi käytävältä. Koulun rehtorin mukaan ampuja todennäköisesti tunsi uhrinsa.

Saari laittoi internetiin jakoon samankaltaisen paketin materiaalia itsestään kuin Jokelan koululla Tuusulassa viime marraskuussa useita ihmisiä ampunut Pekka-Eric Auvinen ennen tekoaan.

Eräässä internetiin laitetussa videossa mies ampuu kameran edessä käsiaseella useita laukauksia, kävelee kohti kameraa ja toteaa "goodbye". Toisessa videossa mies katsoo suoraan kameraan, toteaa englanniksi "you will die next" ja ampuu maahan useita laukauksia. Lisäksi paketissa on kuvia, joissa hän poseeraa kameralle käsiaseella osoitellen.

Verkossa nopeasti levinnyt materiaali on ilmeisesti laitettu jakoon tänään aamupäivällä, vain hetki ennen kuin Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa ammuskeltiin. Hän julkaisi kuvia myös irc-galleria-profiilissaan, joka on sittemmin suljettu. Myös miehen käyttämä YouTube-käyttäjätili on poistettu käytöstä.

YouTubessa useita ampumaratavideoita