Anna Puu viettää ensi vuonna juhlavuotta – "Sitten mä teen kaikkea ihanaa"

Laulaja Anna Puu oli innoissaan siitä, että lapsuudesta asti televisiosta katsottu Linnan juhlat muuttui nyt todeksi hänen silmiensä edessä.

–  Se on jännä, että kun pienestä asti on katsonut näitä Linnan juhlia, muodostuu siitä tietynlainen mielikuva. Tämä on ihan mahtavaa päästä kokemaan ja näkemään se todellisuus, Puu sanoo.

–  Sitä ajattelee, että kättelyjono, jota kävellään on pitkä, mutta se kestää nanosekunnin, sitten kätellään ja siirrytään sisätiloihin.

Puun iltapuvun on suunnitellut Teemu Muurimäki.

–  Pidän hänen töistään todella paljon, ja tunnen hänet henkilökohtaisesti. Tämä on suomalaisen käsityöläisyyden mestariteos. Tämä näyttää siltä, että tämä on ollut helppoa tehdä, mutta tämä on kaikkea muuta. Metalliosion tehnyt Anu Ek tuli joka kerta sovitukseen sormet verillä, Anulle iso sydän!

Puu kertoo olleensa huolissaan ympäristöstä jo kauan.

–  Pyrin miettimään tulevaisuutta aika paljon jokapäiväisessä elämässä. Olen huolestunut maapallon tilasta, olen ollut jo kauan. Ihmiskunnalla on vähän sellainen taipumus, että sitten vasta herätään, kun ollaan korvia myöten upoksissa.

–  Toivon, että oikeasti heräämme ja alamme ajattelemaan, koska jokaisen toiminnalla on vaikutusta.

Puu viettää ensi vuonna 10-vuotistaiteilijavuottaan.

–  Aika kuluu niin nopeasti. Sitten mä teen kaikkea ihanaa, Puu summaa ensi vuoden suunnitelmansa.