Anne Bernerin verotettavat tulot putosivat selvästi – kipusi silti hallituksen ehdottomaksi tulokuningattareksi

Hallituksen kiistaton tulokuningatar oli jälleen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), vaikka hänen verotettavat tulonsa olivat selvästi viimekertaista pienemmät.

Yrittäjätaustaisen Bernerin verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna yhteensä noin 635  000 euroa. Bernerin tienesteistä valtaosa eli reilut 430  000 euroa oli pääomatuloja. Ansiotuloja hänellä oli reilut 200  000 euroa.

Vielä toissa vuonna Bernerin verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat yhteensä yli 1,5 miljoonaa. Tuolloin Bernerin tienesteistä noin 1,3 miljoona oli pääomatuloja, ja ansiotuloja hänellä oli noin 213  000 euroa.

Toiseksi eniten hallituksen ministereistä tienasi viime vuonna ulkoministeri Timo Soini (sin.), jonka ansiotulot olivat noin 164  000 euroa. Soinilla ei ollut verotettavia pääomatuloja.

Hallituksen tulolistan kolmosena oli kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.), jonka ansiotulot olivat reilut 160  000 euroa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) putosi hallituksen tulolistan neljännelle sijalle vajaan 160  000 euron verotettavilla tuloilla. Vehviläisellä ja Sipilällä ei ollut lainkaan verotettavia pääomatuloja.

Hallituspuolue kokoomuksen kovapalkkaisin ministeri oli puoluejohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo. Orpo tienasi yhteensä noin 156  000, jotka olivat lähes kokonaisuudessaan ansiotuloja.

Muilla ministereillä verotettavat tulot olivat viime vuonna noin 105  000–154  000 euroa.

Perussuomalaisten Halla-aho nousi oppositiojohtajien tuloykköseksi, pudotti SDP:n Rinteen kakkoseksi

Oppositiojohtajista eniten tienasi viime vuonna perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Halla-ahon verotettavat tulot olivat noin 102  000 euroa.

Halla-aho pudotti viimekertaisen tuloykkösen, SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen hopeasijalle. Rinteen verotettavat vuosiansiot olivat noin 99  000 euroa.

Halla-aholla tai Rinteellä ei ollut verotettavia pääomatuloja.

Oppositiojohtajien sarjassa kolmossijalle nousi RKP:n Anna-Maja Henriksson reilun 94  000 euron verotettavilla ansioilla. Henrikssonin tuloista pieni osa oli pääomatuloja.

Neljänneksi eniten tienasi kristillisdemokraattien Sari Essayah, jonka verotettavat tulot olivat yhteensä reilut 89  000 euroa. Myös Essayahin tuloista pieni osa oli verotettavia pääomatuloja.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin vuositulot olivat noin 74  000 euroa. Hänellä ei ollut verotettavia pääomatuloja.

Oppositiojohtajien peränpitäjä oli vihreiden väistyvä puheenjohtaja Touko Aalto, jonka verotettavat tulot olivat reilut 72  000 euroa.

Työnantajalinnakkeen Häkämies jatkaa yhä keskusjärjestöpomojen tuloykkösen

ä

Työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajien tulokuninkaana jatkaa edelleen Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Hänellä oli verotettavaa tuloa viime vuonna yhteensä vajaat 378  000 euroa, joista verotettavaa ansiotuloa oli valtaosa, noin 369  000 euroa.

Hopeasijalle tulovertailussa ylsi tällä kertaa STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Hän tienasi yhteensä noin 236  000 euroa, joista ansiotulot olivat noin 229  000. Kolmanneksi eniten verotettavia tuloja oli Akavan puheenjohtajalla Sture Fjäderillä, noin 221  000 euroa, jotka kaikki olivat ansiotuloja.

Ay-liikkeen mahtimies, SAK:laisen Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto tienasi noin 201  000 euroa, joka oli kokonaisuudessaan ansiotuloa. Aalto kiilasi verotettavilla tuloillaan keskusjärjestöpomon, SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan ohitse. Elorannan verotettavat vuositulot olivat yhteensä noin 196  000 euroa, joista lähes kaikki ansiotuloa.

Vuoden päästä julkaistavissa luvuissa Aalto saattaa kolkutella järjestöpomojen tulokärkeä. Kauppalehti uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Aallon tämänvuotiset tulot voisivat olla lähelle 300  000 euroa. Lehden mukaan taustalla ovat palkankorotus Teollisuusliitossa sekä hallituspalkkio asuntosijoitusyhtiö Kojamosta. Ennen VVO-yhtymänä tunnettu Kojamo listautui kesällä Helsingin pörssiin.

Tiedot tämän vuoden verotetuista tuloista tulevat julki ensi vuoden loppupuolella.