Anneli Auerin tietoja tutkittu mahdollisesti myös Keski-Suomessa

Kaikkiaan 55 virkamiestä syytetään Auerin tietojen luvattomasta katselemisesta.

Myös Keski-Suomessa on mahdollisesti tutkittu Anneli Auerin tietoja. Kaikkiaan 55 syytteestä yhteensä 15 on nostettu Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa, kertoo syyttäjäryhmän johtava syyttäjä Hannele Selin-Hakala.

Kaikkiaan 55 virkamiestä syytetään Auerin tietojen luvattomasta katselemisesta. Epäillyt ovat työskennelleet poliisilaitoksilla eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingin seudulla syytteistä on nostettu 13.

Epäiltyyn luvattomaan katseluun liittyvät syytteet on nostettu virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– He ovat pääsääntöisesti poliiseja, mutta joukossa on myös muutamia muita virkamiehiä kuten vartijoita, kertoo Selin-Hakala.

Suurin osa epäillyistä on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

26 syyttämättäjättämispäätöstä

Lisäksi syyttäjät ovat tehneet yhteensä 26 syyttämättäjättämispäätöstä. Suurin osa niistä on tehty näytön puuttumisen vuoksi, osa taas kohtuus- tai vähäisyysperusteella.

Rikosilmoitus asiasta tehtiin kesäkuussa 2013. Heinäkuussa 2014 valtakunnansyyttäjänvirasto määräsi syyttäjäryhmän hoitamaan asiaa. Ryhmään kuuluu viisi syyttäjää eri syyttäjänvirastoista.

Syytteet ovat julkisia vasta sitten, kun niiden käsittely käräjäoikeudessa on alkanut. Selin-Hakala arvioi, että ensimmäiset syytteet käsitellään jo keväällä. Osan käsittely saattaa hänen mukaansa jäädä ensi syksyyn.

Suurin osa kyselyistä vangitsemistiedon tultua julki

Poliisihallituksen valvonnassa tuli ilmi, että vuonna 2011 tehtiin Anneli Auerista runsaasti kyselyjä tietojärjestelmään. Suurin osa kyselyistä tehtiin niihin aikoihin, kun tieto Auerin vangitsemisesta tuli julki.

Anneli Aueria syytettiin aviomiehensä murhasta. Hovioikeus vapautti hänet syytteistä helmikuussa 2015. Syyttäjät hakivat valituslupaa, mutta korkein oikeus ei sitä myöntänyt.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .