Apulaisvaltakunnansyyttäjäksi nousemassa Raija Toiviainen

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on syyttäjälaitoksen toiseksi ylin virka.

Apulaisvaltakunnansyyttäjäksi on nousemassa valtionsyyttäjä, varatuomari Raija Toiviainen. Valtioneuvosto esitti häntä tehtävään tänään. Toiviainen aloittaa tehtävässä heinäkuun alussa.

Toiviainen on toiminut Valtakunnansyyttäjänvirastossa valtionsyyttäjänä vuodesta 1997 ja viraston kansainvälisen yksikön päällikkönä vuosina 1997–2015. Aiemmin hän työskenteli muun muassa käräjätuomarina ja syyttäjäntehtävissä kaupunginviskaalina.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on syyttäjälaitoksen toiseksi ylin virka. Apulaisvaltakunnansyyttäjä valvoo syyttäjien toimintaa ja päättää valtionsyyttäjien käsiteltäväksi otettavista asioista.

Nykyinen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on jäämässä eläkkeelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kun viestikulta meinasi kompastua köyhän ankkurin tekareihin ja muita menestystarinoita – Osmo Kärkkäinen kirjoitti Suomen viestihiihdosta kirjan

Mitkä ihmeen vesikkelit? – Suomessa kehitetään työkaluja Alzheimerin taudin ja syöpien toteamiseen ja hoitoon: "Uskon, että edistytään"

Museoilla superlauantai Jyväskylässä: Keski-Suomen museossa ja Suomen Ilmavoimamuseossa tuhansia kävijöitä: "Kaikkia ei saatu laskettua, sillä ruuhka oli niin kova"

Jätteiden poltto savutti Suolahdessa – paikalle palokunta ja poliisi

Uutisanalyysi: Oppivelvollisuus laajenee, mutta kuka ottaa kopin opintonsa keskeyttävästä nuoresta?

Jäällä pötköttänyt kauris huolestutti ihmisiä Konnevedellä

Sahojen ja vaneritehtaiden lakko päättyy – "Osapuolten näkemykset olivat alkumetreistä saakka todella, todella kaukana toisistaan"

Saimaannorpille kolattiin noin 150 apukinosta huonosta lumitilanteesta huolimatta – "Rannat ovat paljaat, ja keväinen laine lyö rantaan"

Tällaista jälkeä Tuuli-myrskyn tuulet tekivät Keski-Suomessa – puita kaatui Jyväskylän kaupunkialueella

Koiran ulkoiluttaja kaatui Tikkakoskella – pelastuslaitos vei koiran kotiin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.