Arkkipiispa emeritus Mäkisen työryhmä selvitti hyvinvoinnin ja tasa-arvon vahvistamista korona-Suomessa

Tänään julkistetaan arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen työryhmän selvitys, jossa on määrä esittää toimenpiteitä hyvinvoinnin ja tasa-arvon vahvistamiseksi koronaepidemian jälkihoidossa Suomessa.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan työryhmän tavoitteena oli tuottaa esityksiä siitä, miten estetään sosiaalisten ongelmien pitkittyminen, syrjäytyminen ja eriarvoisuuden lisääntyminen.

–  Ryhmän tehtävänä on nostaa keskusteluun keinoja, joilla voidaan vähentää koronakriisin aiheuttamasta taantumasta kumpuavaa pahoinvointia, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä, toukokuun alkupuolella julkaistussa tiedotteessa kerrottiin.

Mäkisen työryhmän asettivat sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Työryhmän selvitys luovutetaan tänään kello 12.

"Korona aiheuttaa mittavia tappioita ihmisten hyvinvoinnille"

Työryhmän puheenjohtajana toimii arkkipiispa emeritus Mäkinen, joka on myös Sosten valtuuston nykyinen puheenjohtaja.

Muita ryhmän jäseniä ovat muun muassa Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hyvinvointiosaston johtaja Tuire Santamäki-Vuori ja Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan Mäkinen arvioi työryhmän ensimmäisen kokouksen jälkeen, että koronakriisi aiheuttaa taloudellisten tappioiden ohella mittavia tappioita ja vaurioita ihmisten hyvinvoinnille.

–  Ellei niiden korjaamiseen panosteta, seuraukset ovat kohtalokkaita yhteiskunnan taloudelliselle ja inhimilliselle kantokyvylle. Hyvinvointitappioiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen on jälleenrakennuksessa ratkaisevaa, Mäkinen kertoi tiedotteen mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.