Arkkitehtuurikilvan voittaja julki: Kuokkalan kirkon viereen tulee puukerrostalojen rypäs

Jyväskylän Kuokkalan keskustaan kohdistuvassa arkkitehtuurikilpailussa on 46 kilpailutyön joukosta valittu voittajaksi ehdotus nimeltä ”Kalon”. Sen on suunnitellut helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Collaboratorio Oy.

Ehdotuksessa on pohdittu yhteisöllisyyttä ja asumisen eettisyyttä ja arkkitehtuuria syvällisesti ja suunnitelmaan on tuotu niitä tukevia ratkaisuja.

Kalon koostuu yhdeksästä harjakattoisesta puukerrostalosta, jotka muodostavat kaksi pihapiiriä.

Paikka on Kuokkalan kirkon viereinen rakentamaton alue. Asuntoreformi 2018 -kilpailu järjestettiin avoimena arkkitehtuurikilpailuna yhtä aikaa Jyväskylässä, Tampereella ja Vantaalla.

Jyväskylän kilpailukohde herätti eniten kiinnostusta, 74 kilpailutyöstä 46 kohdistui Kuokkalaan.

Voittanut suunnitelma toimii lähtökohtana jatkosuunnittelulle, jonka muodosta kaupunki ei ole vielä päättänyt. Asemakaavoitusvaiheessa talojen lopullinen määrä ja sijoittelu ratkaistaan.

Voittajat julkistettiin torstai-iltana Alvar Aalto Symposiumissa. Voittajatyön työryhmässä ovat arkkitehdit Kristiina Kuusiluoma, Martino De Rossi, Silvia Barberis, Milla Kokko, Timo Kemppainen, Kasper Järnefelt ja Antero Jokinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Star Warsin uudet suunnitelmat julkaistiin – seuraavaksi kerrotaan tarinoita Jedien kulta-ajoilta

Yritykset tukivat liikkumista viime vuonna keskimäärin 230 eurolla työntekijää kohti – "Kuntobonukset eivät saa johtaa epätasa-arvon tunteisiin työyhteisöissä"

Poliisi tapasi maanantai-iltana useita ajo-oikeudettomia kuskeja Jyväskylässä ja Äänekoskella

Ex-oikeusministerin ex-erityisavustajan syytteitä käsitellään käräjillä

Sosiaali- ja terveysministeriö varautuu koronaviruksen vuoksi – asetti työryhmän torjuntatoimien suunnitteluun ja johtamiseen

Jyväskyläläisäiti kuvaa Facebook-päivityksessään aamuista episodia, jossa lapset jäivät lukkojen taakse autoon – "Että sellainen maanantai"

Lappiin odotettavissa poikkeuksellinen tulvakevät, kriittisimmät paikat ovat Kemijoen, Ounasjoen ja Ivalojoen alueilla

Muovinkeräys pakolliseksi tuhansilla kiinteistöillä Keski-Suomessa – taloyhtiöiden jätekatoksissa on ahdasta jo nyt

Ex-oikeusministerin ex-erityisavustaja syytteessä törkeästä lahjuksen ottamisesta

Lomalaiset selättävät lumettoman talviloman – ihmiset ovat karanneet harvoilta laduilta ja plussakelien runtelemilta ulkojäiltä jopa skeittipuistoihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.