Asiantuntijat: Ajan henkeen sopiva, mielenkiintoinen arvojohtajan puhe

Henkisen arvojohtajan mielenkiintoinen ja ajan henkeen sopiva puhe. Näin luonnehtivat Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen presidentin uudenvuodenpuhetta.

Puuttumaan jäivät talousteema ja päivän polttavat poliittiset teemat lukuun ottamatta kesken olevaa tiedustelulainsäädäntöä yleisellä tasolla. Myöskään Venäjää ei Vladimir Putinia lukuun ottamatta mainittu.

Puhe oli kuitenkin asiantuntijoiden mielestä myös hyvin niinistömäinen. Hän on esimerkiksi viime aikoina tuonut johdonmukaisesti esille vastuun kantamisen ja toisista huolta pitämisen teemaa.