Huijari iski – Vuokrasi olematonta asuntoa ja vei useamman henkilötiedot

Viime viikon lopulla verkossa julkaistiin usealla asuntopalstalla perätön vuokranhakuilmoitus jyväskyläläisestä kaksiosta. Syynä oli ilmeisesti henkilötietojen kalastelu.

Keskisuomalaiseen yhteyttä ottanut nainen kertoi, että vuokranhakija sai ainakin viiden ihmisen henkilötiedot sosiaaliturvatunnuksineen ja osoitteineen.

– Hakija perusteli tietojen saamista pankkitietojen tarkastamisella, nainen taustoitti.

Epäilyt alkoivat, kun ilmoituksen tekijä halusi kahden kuukauden vuokran jo ennen asunnonnäyttöä ja vuokrasopimuksen allekirjoittamista.

– Soitin sitten kyseisen talon isännöitsijälle. Isännöitsijä totesi, ettei asuntoa ole olemassa, nainen taustoitti.

Naisen nopean reagoinnin jälkeen ilmoitus poistettiin kuitenkin nopeasti kaikilta viideltä eri sivustolta.  Väärä ilmoitus ehti olla verkossa sunnuntaista keskiviikkoon.

Haittaa ehti kuitenkin syntyä luottotietojen antamisen takia

– Hän ehti tilata nettikaupoista tavaroita ja asioita laskulla. Saimme Omatieto-palvelun kautta tietoon, että viimeksi keskiviikkona ja torstaina oli tilattu laskulla tavaraa, nainen sanoi.

Omatieto-palvelun kautta pystyy vaikuttamaan, kuinka paljon identiteettivarkauden seurauksiin. Palvelun kautta saa esimerkiksi hälytyksen luottotietojen käytöstä.

Jyväskylän tapauksesta tehtiin naisen mukaan rikosilmoitus, mutta poliisin tietokannoista ei ilmoitusta vielä perjantaina löytynyt.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisarion Mikko Porvalin mukaan edellä kuvatun kaltaiset identiteettivarkaudet ovat harvinaisia.

– Ei voi puhua mistään epidemiasta. Harvoin on tullut tällaisia omalla poliisiuralla vastaan, hän kertoi.

Yleensä identiteettivarkaudet tehdään Porvalin mukaan kahdella muulla eri tavalla.

– Muutamien viime vuosien aikajänteellä, Suomessa on ollut tietomurtoja isoihin tietokantoihin, joista on ollut yhdistettävissä ihmisten osoitteet ja sosiaaliturvatunnukset.  Tyypillistä on myös ihmisten normaalien postien varastaminen. Sitä kautta on saatu avattua saatu joitain henkilötietoja, Porvali kertoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .