Asuntona bussi, vessoja vähän – tällaisissa olosuhteissa marjanpoimijat asuivat Hankasalmella

Poliisin esitutkintamateriaalista selviää, millaisissa olosuhteissa thaimaalaiset marjanpoimijat elivät Hankasalmella viime kesänä. Kuvista esimerkiksi näkee, millaiset thaimaalaisten majoituspaikat olivat ja millaisissa oloissa he laittoivat ruokaa.

Hankasalmelaista marjayrittäjää syytetään 26 ihmiskaupasta. Syytteiden mukaan marjayrittäjä käytti hyväkseen kielitaidottomia, ensimmäistä kertaa Suomessa olleita ulkomaalaisia. Syyttäjän mukaan thaimaalaiset poimijat olivat pakkotyössä ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa.

Marjayrittäjä on kiistänyt syytteet. Tapauksen oikeudenkäynti alkoi tiistaina ja se kestää joulukuulle.

Marjanpoimijat asuivat konteissa sekä busseissa, joissa oli kerrossängyt. Yhdessä bussissa majoittui 18–20 ihmistä. Kontteja ja busseja oli kaikkiaan marjatilalla kymmeniä.

Esitutkintamateriaalin mukaan palotarkastajat kiinnittivät erityisesti huomiota siihen, että konttien ja bussien turvavälit olivat paloturvallisuusriski: turvavälit eivät olisi olleet riittäviä, jos tulipalo olisi syttynyt. Lisäksi esitutkintamateriaalin mukaan palotarkastuksessa selvisi, että osassa konteissa palovarottimien sensorit oli teipattu umpeen ja joissakin busseissa ei ollut palovaroittimia ollenkaan. 

 

Terveystarkastuksen mukaan majoitustilat ja niiden ympäristö olivat epäsiistejä ja roskaisia.

Marjanpoimijoiden jätepisteet olivat täynnä jätettä ja niistä levisi terveystarkastajien mukaan voimakasta hajua ympäristöön. Terveystarkastuksessa myös selvisi, että jätteitä ei viedä säännöllisin väliajoin pois.

Noin 200 poimijan käytössä oli 14 vesivessaa. Terveystarkastuksessa todettiin, että vessatilat ja esimerkiksi pönttöjen istuimet olivat epäsiistejä.

Marjanpoimijoilla oli käytössään alkeelliset suihkut. Terveystarkastuksessa todettiin, että suihkutilat olivat epäsiistit ja vesi lämmmitettiin suihkukopissa olevalla kaasulla. Erillistä pukuhuonetilaa ei ollut.

Marjayrittäjällä oli hallussaan kaikkien marjanpoimijoiden passit. Poliisi löysi ne kotietsinnässä yrittäjän toimistosta muovikassista.

Marjayrittäjän mukaan syytteissä on erehdytty monissa asioissa ja luonnonmarjojen poiminnan luonne on ymmärretty täysin väärin. Hän sanoi tällä viikolla oikeudessa Keskisuomalaiselle, miten "tätä ei voi tehdä samalla tavalla kuin jotakin muuta työtä tai verrata tavanomaisiin työpaikkoihin".

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .