Auer hakee valtiolta lisää korvauksia oikeudessa

Reilun puolen miljoonan korvaukset eivät riitä 611 päivän istumisesta vankilassa.

Anneli Auer jatkaa taistelua korvauksista valtion kanssa. Auer kertoo STT:lle sähköpostilla vievänsä korvausasian oikeuteen.

Valtiokonttori myönsi viime viikolla Auerille yli puoli miljoonaa euroa kärsimys- ja muita korvauksia. Valtiokonttori katsoi, että Auer istui syyttömänä kaltereiden takana 611 vuorokautta, ja myönsi tälle 800 euron kärsimyskorvauksen jokaiselta menetetyltä päivältä. Auer itse vaati yli 2,5 miljoonan euron korvauksia.

Aueria epäiltiin miehensä murhasta niin sanotussa Ulvilan murhajutussa. Oikeus katsoi hänet kuitenkin syyttömäksi.

Auer kertoi tuoreeltaan olevansa pettynyt Valtiokonttorin ratkaisuun. Hän sanoi menettäneensä koko omaisuutensa ja tulonlähteensä oikeusjuttujen myötä.

– Työllistymismahdollisuuteni ovat heikot sekä omassa yrityksessäni että muualla muun muassa asian saaman laajan julkisuuden vuoksi. Korvauksilla siis on kyllä ihan taloudellistakin merkitystä, Auer kertoi sähköpostitse.

Sai jo tiettävästi kaikkien aikojen korvaukset

Auer ja hänen asianajajansa Juha Manner ennakoivat jo viime viikolla, että vienevät asian käräjille ja vaatinevat lisää korvauksia.

– Onhan tämäkin summa edes jotain, mutta kaukana siitä, mitä pyysin. Pidän outona, ettei Valtiokonttori antanut julkisuudelle arvoa, Auer kertoi.

Valtiokonttorin myöntämät korvaukset ovat tiettävästi Suomen rikoshistorian tähän asti suurimmat. Suurimmista korvauksista ei kuitenkaan ole varsinaista tilastoa.

– Kokonaismäärä on varmaankin suurin. Korvaukset ovat olleet 100 000:n ja 150 000 euron välissä. En muista, että isompia olisi ollut, kertoi Valtiokonttorin lakiasiainpäällikkö Pekka Syrjänen.

Löysässä hirressä liki kymmenen vuotta

Auerin mies Jukka S. Lahti surmattiin perheen kotona joulukuussa 2006. Auer vangittiin murhasta epäiltynä vasta noin kolme vuotta myöhemmin.

Käräjäoikeus tuomitsi Auerin elinkautiseen vankeuteen loppuvuodesta 2010, mutta kesällä 2011 hovioikeus katsoi Auerin syyttömäksi. Korkein oikeus palautti kuitenkin murhajutun uudestaan käräjille uusien todisteiden takia.

Toisellakin kierroksella Auer tuomittiin käräjillä ja katsottiin syyttömäksi hovissa. Korkein oikeus ei antanut syyttäjille enää valituslupaa, ja Auerista tuli virallisesti syytön joulukuussa 2015.

Murhajutun jatkuessa Auer tuomittiin kuitenkin vankilaan muun muassa lapsiin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista. Auer on suorittanut tuomion mutta hakee siihen purkua korkeimmasta oikeudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.